Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Sodankäynti sirpaloituu Darfurissa, Irakissa ja Pakistanissa

Sodankäynti näyttää entistä sekasortoisemmalta muun muassa Sudanin Darfurissa, Irakissa ja Pakistanissa. Hallitukset ovat heikkoja, eivätkä ne pysty estämään useiden ryhmien keskinäisiä yhteenottoja.

Esimerkiksi Darfurissa sotilaiden hyökkäykset ovat vähentyneet, mutta siviilejä tapetaan ja vainotaan edelleen niin kuin ennenkin.

- Valtiollisista vastakkainasetteluista siirrytään yhä monimutkaisempiin minikonflikteihin, selittää Tukholman rauhantutkimuslaitos Sipri vuosikirjassaan.

Siprin mukaan olot eivät ole kohentuneet myöskään Irakissa, vaikka iskut ovat vähentyneet jonkin verran Bagdadissa. Vallasta kamppailevat radikaalin shiiajohtajan Muqtada al-Sadrin Mahdi-armeija, sunnijärjestöt ja rikolliset.

Pakistanin heimoalueilla kärsitään taas "talebanisaatiosta". Afganistanin Taleban-liikettä tukevat taistelijat tekevät itsemurhaiskuja ja kasvattavat ääriryhmien vaikutusvaltaa, mikä kärjistyi viime kesänä Punaisen moskeijan valtaukseen maan pääkaupungissa Islamabadissa.

USA käyttää puolet maailman asekuluista

Sotilasmenot jatkavat nousuaan eri puolilla maailmaa. Sipri arvioi, että aseisiin kulutettiin viime vuonna 850 miljardia euroa. Jos summa jaetaan kaikkien ihmisten kesken, jokainen maksaa aseista 130 euroa.

Siprin mukaan Yhdysvallat kuittaa lähes puolet koko maailman asemenoista - enemmän kuin koskaan sitten toisen maailmansodan. Varoja tarvitaan varsinkin Irakissa ja Afganistanissa.

Amerikkalaisten perässä tulevat britit, kiinalaiset, ranskalaiset ja japanilaiset noin viiden prosentin osuudella.

Menot ovat kohonneet kuitenkin eniten Itä-Euroopan maissa. Asevoimat käyttävät selvästi entistä enemmän rahaa myös Armeniassa, Azerbaidzhanissa ja Georgiassa.

Sipri korostaa erityisesti Yhdysvaltain ja Venäjän vastuuta aseriisunnassa. Toiveita muutoksesta lisää ennen kaikkea Yhdysvaltain presidentin vaihtuminen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  4. 4

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  5. 5

    Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

  6. 6

    Bussi huuhtoutui tulvivaan jokeen Perussa – matkustajien kauhunhetket tallentuivat videolle

  7. 7

    Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

  8. 8

    JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

  9. 9

    Miten rakkauselämäsi käy? Lue IS:n Rakkaushoroskooppi 2017

  10. 10

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  5. 5

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  8. 8

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  9. 9

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  4. 4

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  5. 5

    Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

  6. Näytä lisää