Keijo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Monet haluaisivat jäädä New Orleansiin

Wille Auward, 74, uhmaa viranomaisten evakuointikäskyjä. Hän ei aio lähteä New Orleansista, vaikka vedenjakelu lopetettiin ja tautiriski kasvaa.

- Tämä on kotini, en minä täältä mihinkään lähde, Auward sanoi IS:lle New Orleansin vettä lainehtivilla kaduilla.

Hänen lisäkseen Katrinan raivoa jäi uhmaamaan vaimo Viola sekä heidän 40-vuotias poikansa. Pelkkä kotipaikkarakkaus ei kuitenkaan riittänyt pitämään perhettä hurrikaanialueella.

- Meillä ei ole rahaa lähteä mihinkään. Meitä ei elätä kukaan muualla, mies sanoi.

- Jos he käskevät lähtemään, niin en lähde, hän kommentoi suunnitelmia kaupungin pakkoevakuoinnista.

Auwardin mukaan kaupungissa onkin enemmän sotilaita kuin auttajia. Esimerkiksi Punainen Risti ei ole pyynnöistään huolimatta päässyt kaupunkiin jakamaan apua jäljelle jääneille hurrikaaniuhreille.

Viranomaiset yrittävät näin ajaa tuhannet kaupungissa vielä sinnittelevät turvallisemmille alueille. Pormestari Ray Naginin mukaan asukkaita yritetään ajaa ulos kaupungista myös sillä, että heille ei enää jaella kaupungin toimesta puhdasta juomavettä.

Radikaalin ilmoituksen taustalla on se, että joka puolella lilluva tulvavesi on saastunutta ja uhkaa kaupunkiin jääneiden terveyttä.

Veden, ruoan ja sähkön puute haittaa myös Auwardin perheen elämää, mutta se ei riitä kaupungista lähdön syyksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  3. 3

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  4. 4

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  5. 5

    Sastamalan surmakuski saapui oikeuteen – peitti kasvonsa, epäillään kahdesta taposta

  6. 6

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  7. 7

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  8. 8

    Imatran kolmoissurmasta epäilty on tunnustanut teon – Poliisi: ei selkeää motiivia

  9. 9

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  10. 10

    Norjalaisurheilijat kasvomaskit päällä MM-Lahteen: ”Nämä ovat vainoharhaisuuden MM-kisat”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  4. 4

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  5. 5

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  6. 6

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  9. 9

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  10. 10

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  3. 3

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  4. 4

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  5. 5

    Sastamalan surmakuski saapui oikeuteen – peitti kasvonsa, epäillään kahdesta taposta

  6. Näytä lisää