Heli, Heljä, Helinä

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Eläisitkö tällä puolitoista vuotta?

Varsin askeettista ruokaa ja mikä pahinta: kaikki on syötävä eikä yhtään ylimääräistä saa. Tällainen on parhaillaan Moskovassa meneillään olevan Mars-kokeen osallistujen ruokavalio.

Mars500-kokeen osallistujat esittelevät ruokiaan YouTubeen laitetulla videolla. Maallikon silmin vaihtoehdot näyttävät varsin yksitoikkoisilta.

Aamiainen koostuu paahtoleivästä, marmeladista, voista ja hunajasta teen kanssa. Lounaaksi on valmista pakaste-einestä ja illalliseksi pikamakaronista tehtyä keittoa. Välipalaksi on tarjolla muun muassa kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä.

Sinänsä ei paha, mutta miehistö joutuu syömään tätä yhtä ja samaa yhteensä 520 päivää, jonka ajan Mars-lentoa jäljittelevä koe kestää. Ruoka-annosten kalorimäärät on laskettu tarkkaan etukäteen, jotta kaikki tarpeelliset ravintoaineet tulevat saaduksi.

- Näitä on syötävä juuri niin paljon kuin on ennalta määrätty. Ei yhtään enempää tai vähempää, miehistö kertoo videolla.

Ruuat on pakattu viivakoodilla varustettuihin pakastimiin ja jääkaappeihin. Aina kun ruokia otetaan, ne joudutaan kuittamaan viivakoodinlukijalla, jotta varmistetaan ruokien riittäminen koko lennon ajaksi.

Eli hyvästi ajatuskin käydä vaivihkaa yksin jääkaapilla ottamassa hiukopalaa. Unohtaa voi myös esimerkiksi haaveet grillimakkarasta tai tuoreesta sushista.

Mars500-kokeeseen osallistuu yksi italialainen, yksi ranskalainen, kolme venäläistä ja yksi kiinalainen vapaaehtoinen. Kokeen tarkoituksena on jäljitellä todellisen Mars-lennon aikataulua: 250 päivää menolentoon, 30 päivää Marsia kuvaavassa simulaattorissa ja 240 päivää takaisin Maahan.

Kuvitteellisella lennolla on meneillään nyt 20. päivä. Kokeen virallisten internetsivujen mukaan miehistö tutustuu parhaillaan aktiivisesti toisiinsa ja opettelee käyttämään lennolla tarvittavia lääketieteellisiä laitteita.

Miehistö on myös käyttänyt kuntosalilaitteita, kuten juoksumattoa. Miehistön terveys on ollut hyvä, ja kaikki laitteet ovat toimineet toistaiseksi moitteettomasti.

Aikaa kapselissa jäljellä:

  • Venäjä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  7. 7

    Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

  8. 8

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  9. 9

    Esikoisensa saanut Sipe Santapukki julkaisi söpön kuvan ensimmäiseltä kärrylounaalta – vaunuissa Apulanta-heijastin

  10. 10

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  2. 2

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  6. 6

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  7. 7

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  8. 8

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  9. 9

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  10. 10

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  5. 5

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. Näytä lisää