Unelma, Anelma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Bolshoi-teatterin remonttiin upposi rupla poikineen

Suurissa remonteissa budjetin ylittäminen on tavallista, mutta 16-kertainen ylitys ja ainakin parin vuoden viivästys saivat Venäjän viranomaiset epäilemään rikosta Moskovan Bolshoi-teatterissa.

Boslhoi-teatteri suljettiin remontin vuoksi vuonna 2005, ja yleisölle teatterin piti avautua vielä tämän vuoden aikana. Remontti on kuitenkin yhä pahasti kesken ja seuraava arvioitu valmistumisaika on vasta vuonna 2011.

Remontin budjetiksi arvioitiin alkujaan 98 miljoonaa ruplaa, mutta RBK Daily -talouslehden mukaan remonttiin on tähän mennessä käytetty jo 1,6 miljardia ruplaa, mikä on 16-kertainen määrä alkuperäiseen verrattuna.

1,6 miljardia ruplaa on nykykurssin mukaan noin 35 miljoonaa euroa.

Maanantaina Venäjän syyttäjänviraston alainen tutkintakomitea käynnisti remontin johdosta rikostutkimukset nimikkeellä "virka-aseman väärinkäyttö".

Bolshoin remontista vastaava johto on vaihtunut töiden aikana peräti kuusi kertaa.

Remontin toisen vaiheen suunnittelusta ja siihen liittyvistä dokumenteista vastasi Kurortprojekt-yhtiö. Viranomaisten mukaan nyt on käynyt ilmi, että yhtiölle on maksettu yksistä ja samoista töistä kolmeen eri kertaan ja tähän on kulunut liki 500 miljoonaa ruplaa eli noin 11 miljoonaa euroa.

Sekä Bolshoin edustajat että Kurortprojektin edustajat kiistivät kaikki väärinkäytökset uutistoimisto Rian Novostille.

- Olemme vain tehneet sen työn, mikä meiltä on tilattu, Kurortprojektin edustaja sanoi.

Moskovan kaupunginjohtaja Juri Luzhkov vaati, että remontin epäselvyydet täytyy tutkia tarkasti.

- Minulla ei ole tarkkaa analyysiä tähän mennessä käytetyistä rahoista, mutta käsitykseni mukaan rikostutkijoilla tulee olemaan töitä. On perusteltua tutkia tämä hyvin, hyvin tarkasti, sillä sieltä voi löytyä jotain vakavaa, Luzhkov muotoili Dni-verkkolehdessä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

  3. 3

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  4. 4

    Testaa, miten sinkku olet!

  5. 5

    Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

  8. 8

    Ratsaa kaappisi – nämä kuumat suosikit saavat nyt huutokauppakansan kaivamaan kuvetta

  9. 9

    Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

  10. 10

    Pahin kilpakumppani kuuli Nico Rosbergin lopettamispäätöksestä ennen sen julkistamista: ”Minun oli tehtävä kompromissi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  2. 2

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  3. 3

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  7. 7

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  8. 8

    Tuomas Enbuske julkaisi Berliinin-lennolta säikäyttävän kuvan koneen sisältä: ”En tiedä, mikä tämä on”

  9. 9

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  10. 10

    Aamu-tv:n katsojat shokissa haastattelusta: 18-vuotias tyttö haluaa myydä neitsyytensä jättisummalla, taustalla murheellinen syy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

  3. 3

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  4. 4

    Testaa, miten sinkku olet!

  5. 5

    Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

  6. Näytä lisää