Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kampusmurhaajan viimeiset shokkikuvat julki

Eteläkorealainen Cho Seung-hui ehti lähettää ennen kuolemaansa kokonaisen paketin täynnä aineistoa amerikkalaiselle NBC-tv-kanavalle.

32 ihmistä ja itsensä Virginia Tech -yliopistolla surmanneen Chon paketti saapui eilen aamulla postitse NBC:n toimitaloon New Yorkissa. Se sisälsi videokuvaa, valokuvia ja tekstejä.

Osa dramaattisesta materiaalista todistaa, että Cho oli lähettänyt paketin maanantaina ensimmäisen ja toisen ampumisvälikohtauksen välillä - juuri sinä reilun kahden tunnin aikana, jonka Cho vietti kampusalueella ennen suurta teurastusta Norris Hallin opetusrakennuksessa.

Paketin sisältö luovutettiin Virginian verilöylyä tutkiville viranomaisille.

"Ette antaneet minulle
muuta mahdollisuutta"

Viime yönä Suomen aikaa NBC kuitenkin julkisti osan paketin sisällöstä, mm. shokeeraavat valokuvat sekä Chon raivokkaat viimeiset videoviestit.

Cho Seung-hui kertoo videolla, että verilöyly olisi ollut vältettävissä, mutta "te ajoitte minut nurkkaan".

- Teillä oli miljoonia kertoja mahdollisuus estää tämänpäiväinen, väittää Cho videoviestissään.

- Mutta te päätitte vuodattaa vertani. Pakotitte minut nurkkaan ja annoitte vain yhden vaihtoehdon. Päätös oli teidän. Päätös oli sinun. Nyt teillä on verta käsissänne, eikä se koskaan lähde niistä pois, synkkäilmeinen Cho kertoo videolla.

Asiantuntijoiden mukaan juuri tällaiset vainoharhaiset epäluulot ovat tyypillisiä joukkomurhaajien jälkeensä jättämissä viesteissä.

Asiantuntijat varoittavatkin pitämään silmällä sellaisia ihmisiä, jotka innostuvat Chon jättämistä viesteistä.

- Tällaiset yksilöt elävät ilman kontrollia. He luulevat itseään uhriksi ja etsivät hyvitystä hyökkäämällä muita kohtaan, toteaa kriminologi James Alan Fox CNN:lle.

Columbinen "marttyyrit
Eric ja Dylan"

Toisella NBC:n esittämällä videolla Cho kertoo kameralle, että "kun tuli aika, niin tein sen".

Cho puhui siis ampumisesta jo tapahtuneena asiana, mutta on epäselvää, milloin videoviesti oli nauhoitettu.

MSNBC.com raportoi, että Cho myös mainitsee "marttyyrit, kuten Eric ja Dylan" viitaten ilmeisesti kuuluisaan Columbinen koulun verilöylyyn 1999, jolloin koulupojat Eric Harris ja Dylan Klebold tappoivat 13 ihmistä ja lopuksi itsensä.

Raivoisa vihanpurkaus
rikkaita kohtaan

Cho tuo videolla ilmi vihansa rikkaita ja muita nimeämättömiä vihollisikseen kokemiaan kohtaan.

- Teillä on kaikki, mitä haluatte. Mercedeksenne eivät teille riittäneet, senkin äpärät! Teidän kultaiset kaulaketjunne eivät olleet tarpeeksi teille snobeille. Teidän osakkeenne eivät olleet tarpeeksi. Vodkanne ja konjakkinne eivät riittäneet. Mikään niistä ei riittänyt täyttämään itsekkäitä halujanne! Teille kuitenkin oli kaikki!

NBC:n saama postipaketti sisälsi 1 800 sanan kirjoitetun lausunnon ja 27 videoklippiä, joilla Cho puhuu kameralle mm. uskonnosta ja vihastaan vaurautta kohtaan, kuvailee MSNBC.com.

Lisäksi paketissa oli useita valokuvia, joissa Cho poseeraa aseet kädessään.

Ainakin yhdessä kuvista Cho pitelee aseen piippua päätänsä vasten ja toisessa kuvassa veistä kaulallaan.

Paketti oli lähetetty pikapostissa, mutta se saapui perille vasta keskiviikkoaamuna paikallista aikaa, koska vastaanottajan osoite ja postinumero oli kirjoitettu laatikkoon väärin.

- Tämä voi olla merkittävä uusi osa rikostutkimuksessa, toteaa poliisipäällikkö Steve Flaherty.

Flahertyn mukaan NBC otti välittömästi paketin saavuttua yhteyttä viranomaisiin ja alkuperäiset dokumentit ovat nyt FBI:n tutkittavina.

Cho oli todettu
itsetuhoiseksi jo 2005

CNN paljasti keskiviikkona, että Cho oli jo vuonna 2005 todettu mielisairaaksi Virginian oikeuden päätöksellä. Hänet julistettiin olevan "erittäin vaarallinen" itseään kohtaan.

Sen sijaan oikeus ei katsonut Chon olevan vaaraksi muille.

Osa järkyttyi
nauhojen julkistamisesta

Kaikki eivät pitäneet siitä, että mielentilaltaan järkkyneen ampujan viestit esitettiin. Muun muassa Virginian poliisikomisario Steve Flaherty tuomitsi päätöksen.

- Olemme melko pettyneitä toimituksen päätöksestä julkistaa nauhat, totesi hän STT:n mukaan.

Myös tv-haastattelussa rikospsykologi on pitänyt nauhojen näyttämistä sosiaalisena katastrofina.

- Jos välitätte uhreista ja jos välitätte lapsistamme, niin lopettakaa näiden nauhojen esittäminen, psykologi Michael Welner pyysi.

- Nämä videot eivät auta meitä ymmärtämään häntä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

  3. 3

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  4. 4

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  5. 5

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  6. 6

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  7. 7

    Häpeällisen ”ruma” joulukuusi aiheutti nettihysterian – sai jopa oman Twitter-tilin: ”Voiko olla enää nolompi”

  8. 8

    Astronauttilegenda John Glenn on kuollut

  9. 9

    Lentoyhtiön kuva suomalaisesta ”naisistosta” kerää ylistystä – ”Hienoa, että tytöillekin ollaan esikuvina”

  10. 10

    Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  6. 6

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  7. 7

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  8. 8

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  9. 9

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  10. 10

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

  3. 3

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  4. 4

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  5. 5

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  6. Näytä lisää