Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Bruce Willis suunnittelee elokuvaa Irakista

Jos Bruce Willisiltä kysytään, Irakissa taistelevat amerikkalaissotilaat ovat sankareita.

Mutta turha edes kysyä, sillä pian Willisin kantaa todistaa elokuva Irakin sodasta.

- Olen ymmälläni siitä, ettei Irakissa näkemistäni asioista kerrota julkisuudessa, Willis ihmetteli äskettäin MSNBC-uutiskanavan juontajalle Rita Cosbylle.

Willis vieraili Irakissa kaksi vuotta sitten. Hän kertoi Cosbylle aikovansa uusia pian vierailunsa.

Muun muassa Die Hard -toimintaelokuvista muistettu Willis on yksi harvoja Hollywood-tähtiä, joka on avoimesti osoittanut tukensa Irakin sodalle ja presidentti George W. Bushille.

Willis on kantansa kanssa vähemmistössä, sillä amerikkalaisjulkkikset, poptähdet ja näyttelijät ovat pääsääntöisesti olleet sodanvastaisen liikkeen keulakuvia.

Amerikkalaisten koko ajan lisääntyvä sodanvastaisuus on nyt saanut Willisin ideoimaan toimintaelokuvaa, jossa amerikkalaissotilaat esitettäisiin irakilaisten vapauttajina ja sankareina, eikä "väärän sodan" sotijoina.

- Irakilaiset ihmiset haluavat elää maailmassa, missä he voivat vapaasti kulkea kodistaan torille, eikä heidän tarvitse pelätä tulevansa tapetuiksi. Siis eikö kuka tahansa halua sellaista? Willis totesi puolustaessaan amerikkalaisten toimia Irakissa.

Brittiläisen Sunday Times -lehden mukaan Willisin, 50, kaavailema sotaelokuva perustuisi kovia kokeneen Deuce Four -pataljoonan kokemuksiin. Willis esittäisi itse sankaruudesta palkittua everstiluutnantti Erik Kurillaa, joka johti Mosulissa sattuneessa tulituksessa vaikeasti haavoittuneenakin miehiään eteenpäin.

Amerikkalaisjoukkojen mukana kulkeva freelance-toimittaja Michael Yon kuvasi nettipäiväkirjassaan eli blogissa Kurillan rautaista asennetta.

- Kurilla oli juoksemassa eteenpäin, kun laukaukset osuivat häneen, mutta hän ei näyttänyt jättävän väliin askeltakaan. Hän teki hurjan judokierähdyksen ja nousi ylös samalla ampuen, Yon kuvaili elokuisia tapahtumia.

Kurillaan osui kaikkiaan kolme luotia, jotka tekivät hänestä pian liikuntakyvyttömän. Hänen mukanaan oli pelkällä kameralla varustautuneen Yonin lisäksi kaksi kokemattomampaa sotilasta, joita hän haavoittumisestaan huolimatta opasti läpi hengenvaarallisen tulitustilanteen.

Kurilla jatkoi joukkojensa ohjaamista, kunnes paikalle saatiin lääkintämies, joka antoi Kurillalle morfiinia. Pian apujoukot pääsivät kantamaan everstiluutnantin turvaan.

Yonin kuvausten perusteella kohtauksessa on kosolti ainesta Willisille tyypilliseen toimintaelokuvaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. 6

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  7. 7

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  8. 8

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  9. 9

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. Näytä lisää