Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Vankikarkuri jäi kiinni 16 vuoden pakoilun jälkeen

Portugalissa poliisi on tavoittanut vankikarkurin, joka oli pakoillut tuomiotaan 16 viime vuoden ajan. 54-vuotias mies oli oleskellut luolissa ja syönyt lähinnä hedelmiä ennen kuin poliisi sai hänet kiinni maan pohjoisosassa.

Kiinni otettaessa parrakas ja pitkähiuksinen mies ei käyttänyt pistooliaan, vaikka hänellä oli ase mukanaan. Mies oli piileskellyt Vieira di Minhon alueella, josta hän on kotoisin.Poliisin mukaan mies oli ajoittain saanut ruokaa ja lääkkeitä sukulaisiltaan.

-Pakonsa jälkeen hän söi hedelmiä eikä ollut missään vaiheessa käynyt lääkärissä, mutta hänen terveydentilansa vaikutti hyvältä, ylikomisario Carlos Gomes kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Poliisi oli päässyt vankikarkurin jäljille jo muutama vuosi sitten. Mies oli ollut istumassa 10 vuoden vankeusrangaistusta murhasta, kunnes hän pakeni vankilasta vuonna 1993.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  3. 3

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  4. 4

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  5. 5

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

  8. 8

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  10. 10

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  3. 3

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  4. 4

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  5. 5

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  6. Näytä lisää