Visa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Koditon identiteettivaras esiintyi huippujohtajana Ruotsissa

46-vuotias koditon mies esiintyi korealaisyhtiö Samsungin Ruotsin-osaston johtajan henkilötiedoilla ja käytti tämän rahoja jopa vankilatuomion jälkeenkin.

Asiasta kertoo ruotsalainen Expressen verkkosivuillaan.

Samsungin Ruotsin-osaston johtaja Daeyoon Go kadotti korealaisen passinsa Tukholman lentokentällä vuonna 1999. Pian tämän jälkeen Ruotsin Samsung sai tietää, että joku esiintyi yhtiön edustajana eri liikkeissä ja tilasi tavaroita.

Korealaissyntyinen identiteettivaras saatiin kiinni ja tuomittiin kahden vuoden vankeuteen petoksesta.

Uudelleen syytteessä

Nyt mies on kuitenkin uudelleen syytteessä. Hänet saatiin kiinni vuosi sitten ruokakaupassa, kun hän yritti varastaa puhelimen. Kiinni jäädessään mies antoi taas Samsung-johtajan henkilötiedot.

Tällä kertaa hän oli ilmeisesti myös saanut nostettua johtajan tililtä 22 000 kruunua (2 300 euroa), varannut matkapalveluja ja lääkärikäyntejä sekä tilannut henkilöpapereita johtajan nimellä.

- Olen erittäin pettynyt ja järkyttynyt siitä, että tällaista voi tapahtua, takaisin Etelä-Koreaan muuttanut Daeyoon Go sanoi Expressenille.

- Olemme poikani kanssa käyttäneet paljon aikaa ja rahaa saadaksemme asian selvitettyä. Emme ole saaneet oikeastaan paljon apua ruotsalaisilta viranomaisilta.

Uskoi oikeasti olevansa johtaja

- Tässä on takana uskomaton tarina. Olemme sanoneet, että siinä on Hollywood-ominaisuuksia, jutun syyttäjä sanoi Expressenille.

Mies on tunnustanut kokonaan tai osittain monia rikoksistaan mutta kiistää edelleen esimerkiksi rahojen noston tililtä. Syyttäjän mukaan hän vaikuttaa ajoittain uskovan oikeasti olevansa Samsungin johtaja.

Miehen entinen vaimo on myös kertonut, että mies kertoi hänelle saavansa pian perintönä miljoonia sveitsiläiselle tililleen.

- Yritin todella saada häntä unohtamaan fantasiansa, mutta hän ei tehnyt niin. Vaikuttaa siltä, että hän oikeasti uskoi siihen, mitä hän sanoi, vaimo kertoi poliisikuulusteluissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

  4. 4

    Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

  5. 5

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  6. 6

    Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

  7. 7

    Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

  8. 8

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  5. 5

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  6. 6

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  7. 7

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  8. 8

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  9. 9

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  10. 10

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

  4. 4

    Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

  5. 5

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  6. Näytä lisää