Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

IS tapasi Delegaatti Daniel Hannulan Wisconsinista - katso video

IS tapasi demokraattien puoluekokouksen suomalaistaustaisia edustajia. Varmin paikka löytää suomalaistaustaisia edustajia Yhdysvaltain demokraattien puoluekokouksesta on etsiytyä Minnesotan osavaltion delegaation keskelle Pepsi Centerin lattialla ja huhuilla.

- Onko täällä kukaan Suomesta?

Kysymys sai aikaan naurunremakan:

- Minun saunakiukaani on Suomesta!

- Minun paras kalakaverini on suomalainen!

- Mikä siinä on, että kun te suomalaiset tulette Amerikkaan, te alatte juoda aivan kauheasti?

Pienen etsimisen jälkeen Minnesotan iloisesta joukkiosta löytyy nuori mies, jolla on neljän polven takaa suomalaiset sukujuuret.

- Olen kerran käynyt Suomessa, silloin oli Helsingin 450-vuotisjuhlat, hieno kaupunki, Sam Scott kertoo.

- Vanhempieni kertomuksen perusteella tiedän vain, että sukulaiseni olivat maanviljelijöitä, ennen kuin he lähtivät Yhdysvaltoihin 1800-luvun puolivälin paikkeilla, puoluekokouksen ensikertalainen kertoo.

Terveisiä
Suomeen

Seuraavaksi sama kysymys Wisconsinin delegaatiossa. Pienen kuhinan jälkeen joku äkkää: Hannula! Hän istuu tuolla! Viisikymppinen mies puristaa kättä vahvasti ja kertoo:

- Isovanhempani ovat Suomesta, jostain pohjoisesta läheltä Rovaniemeä, Daniel Hannula aloittaa.

- Heidän esikoisensa syntyi vasta Yhdysvalloissa, mutta oli nimeltään Arvo Matti Hannula. Hän oli koko elämänsä erittäin ylpeä suomalainen!

Delegaatti Hannula sanoo olevansa sekä Hillary Clintonin että Barack Obaman kannattaja, mutta vahvemmin Hillaryn. Liekö siinä tai suomalaisissa juurissa syy, miksi mies istuu hieman erillään muista reteästi juhlivista wisconsinilaisista delegaateista.

Daniel Hannula toivoo vielä pääsevänsä joskus käymään Suomessa. Kerran se oli jo lähellä, kun hän toimi juristina laivastossa. Miehen kelluva asemapaikka ei kuitenkaan Suomen rannoille asti tullut.

- Terveisiä sinne kaikille. Minulle oli todella suuri kunnia saada jutella suomalaisen kanssa täällä puoluekokouksessa, valitsijamies Hannula päättää.

  • USA:n vaalit

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  2. 2

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

  5. 5

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  6. 6

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  7. 7

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  8. 8

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  9. 9

    Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

  10. 10

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  9. 9

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  10. 10

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  2. 2

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

  5. 5

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  6. Näytä lisää