Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Puoluekokous putsaa kodittomat kaduilta kulttuurin pariin

Yhdysvaltain demokraatteja huolettaa kodittomien näkyminen katukuvassa puoluekokouksensa aikana. Puolue on koolla elokuun lopulla Denverissä, jossa muun muassa vahvitetaan virallisesti Barrack Obaman ehdokkuus presidentiksi.

Demokraattien kokousta järjestävät tahot aikovat tarjota Denverin kodittomille ilmaislippuja elokuviin, eläintarhaan ja kulttuurilaitoksiin. Tarjolla on myös bussilippuja, jotta kodittomat pääsevät keskustasta kaukaisempiinkin kohteisiin.

Vapaapääsyn kulttuurikeskuksiin lisäksi kaupungin yösuojien kapasiteetti on vähintäänkin tuplattu demokraattien toimesta.

Kriitikot näkevät toimet yrityksenä lakaista Denverin noin 3000 kodittoman joukko kaupunkikuvaa rumentamasta. Kokouksen järjestäjät vakuuttavat vilpitöntä tahtoaan järjestää kodittomille pääsy maksullisten sivistyspalveluiden piiriin.

- Parempi näin kuin että poliisi tyhjentäisi kadut. Lähden vaimoni kanssa mielelläni elokuviin, kunhan vain saamme jonkun vahtimaan tavaroitamme kadulla, eräs koditon ilmoittaa ABC-televisiokanavan haastattelussa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Tyrmäävä tulos – Näin SM-liigavalmentajat vastasivat kysymykseen NHL-säännöstä

  6. 6

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  7. 7

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  8. 8

    Muistatko vielä tällaisen Saaran? 20 tyyliä ennen X Factor -suosiota

  9. 9

    Espoolainen Marjut otti ”hämäävän” kuvan auringonnoususta – ”Ei Thaimaasta”

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. 6

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  7. 7

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  8. 8

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Tyrmäävä tulos – Näin SM-liigavalmentajat vastasivat kysymykseen NHL-säännöstä

  6. Näytä lisää