Oona, Netta, Aune

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Venäläisteos nousee WTC-muistomerkiksi

Vuoden kuluttua New Yorkin satamaan laivalla saapuvat eivät näe ensimmäiseksi Vapaudenpatsasta, vaan valtavankokoisen "WTC-kyyneleen".

Kyse on kitschin neroksi sanotun venäläistaiteilijan Zurab Tseretelin uusimmasta jättihankkeesta, jonka on määrä valmistua WTC-iskun viisivuotispäiväksi 2006.

Toissa iltana itse Venäjän presidentti Vladimir Putin osallistui tilaisuuteen, jossa muurattiin tulevan muistomerkin peruskivi.

- Tästä monumentista tulee yhtenäisyytemme ilmentymä. Olen varma, että tästä tulee hieno muistomerkki, Putin ylisti.

Kaikki eivät ole kuitenkaan Putinin kanssa samaa mieltä.

Alunperin muistomerkin piti nousta Jersey Cityyn, mutta paikalliset viranomaiset perääntyivät asukkaiden ja paikallisten taidepiirien voimakkaan vastustuksen jälkeen.

New Jerseyssä sijaitsevaa Bayonnen pikkukaupunkia muistomerkki kuitenkin miellytti. Niinpä 32-metrinen pronssi- ja teräsveistos nousee nyt Bayonneen - eli käytännössä Manhattanin silhuettia vastapäätä.

Muistomerkin graniittijalustaan kaiverretaan kaikkien Yhdysvaltain terrori-iskuissa kuolleiden uhrien nimet.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  2. 2

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

  5. 5

    Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

  6. 6

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  7. 7

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  8. 8

    Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

  9. 9

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  10. 10

    Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  6. 6

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  7. 7

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  8. 8

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  9. 9

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  10. 10

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  2. 2

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

  5. 5

    Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

  6. Näytä lisää