Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Terrori-iskujen tuhosta tulee leffabuumi

Yhdysvaltain viihdeteollisuus uskoo, että amerikkalaiset ovat vihdoinkin valmiita kohtaamaan koko kansakuntaa järkyttäneet syyskuun 11. päivän terrori-iskut niin valkokankaalla kuin televisiossakin.

Tragediasta on kulunut kolme ja puoli vuotta ja viihdeteollisuuden mielestä on korkea aika tehdä tapahtumilla rahaa.

Iskuihin liittyviä elokuvia ja tv-sarjoja tehtaillaankin lähes sarjatuotantona.

Tuottajilla on kuitenkin yksi keskeinen ongelma pohdittavana: Voidaanko amerikkalaisille vieläkään näyttää New Yorkin WTC-torneihin iskeytyviä lentokoneita? Useiden elokuvavaikuttajien vastaus on ei.

- Se olisi ihmisille liikaa. Emme ole vielä valmiita siihen, Universal-elokuvayhtiön tuottaja Stacy Sheer vakuuttaa.

Universalilla on parhaillaan tekeillä tositapahtumiin perustuva elokuva viiden palomiehen erilaisista kohtaloista.

Kilpailevalla Columbia Pictures -yhtiöllä on myös vireillä WTC-elokuva, mutta siinäkään ei tulla näkemään lentokonekohtausta.

- Olemme ajatelleet, että emme koskaan näytä, kuinka koneet iskeytyvät torneihin, tuottaja Michael De Luca sanoo.

Columbian elokuva kertoo eloonjäämiskamppailusta Word Trade Centerin tuhoon tuomitusta tornista. Elokuva perustuu New York Timesin toimittajien Jim Dwyerin ja Kevin Flynnin menestyskirjaan 102 minuuttia.

Tv-yhtiöt ehtinevät kuitenkin tuoda terrori-iskuista kertovat elokuvat kotikatsomoihin ennen elokuvateattereita.

A&E-viihdekavana on jo ilmoittanut, että se tuottaa elokuvan pennsylvanialaiselle pellolle päätyneestä kaapatusta lentokoneesta. Lennosta 93 kertova elokuva keskittyy matkustajien toimintaan kaappauksen aikana.

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  6. 6

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  9. 9

    Ylen toimitusjohtaja selvittää hallintoneuvostolle uutistoimituksen riippumattomuuden – kommentoi työilmapiiriä

  10. 10

    Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  10. 10

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  6. Näytä lisää