Senja

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Onko hän uusi Buddha?

Ei ruokaa, ei juomaa. Pelkkää meditointia puolen vuoden ajan nepalilaisessa viidakossa.

Paikalliset asukkaat ovat varmoja, että Ram Bahadur Banjan on Buddhan reinkarnaatio. 15-vuotias poika on istunut toukokuun 17. päivästä lähtien meditoimassa jalat ristissä eleettömänä Baran viidakossa, noin 160 kilometrin päässä pääkaupunki Katmandusta. Hän ei kumppaniensa mukaan ole syönyt tai juonut, istunut vain silmät ummessa.

- Me tutkimme parhaillaan sitä, miten joku voi selviytyä näin kauan ilman ravintoa, komisario Chitra Bahadur Gurung sanoi.

Selvitystä vaikeuttaa se, että itse kohde ei puhu.

Paikallisen sanomalehden toimittajan Sujit Mahatin mukaan poikaa kävi ihmettelemässä joka päivä 10000 ihmistä. Suurin osa vierailijoista uskoo pojan olevan noin vuonna 500 ennen Kristusta syntyneen Siddhartha Gautaman eli Buddhan inkarnaatio.

Tuhansia vieraita varten pojan lähistölle on nopeasti noussut ruokakoju toisensa viereen sekä väliaikainen parkkipaikka.

Teinipojan apulaiset peittävät suojattinsa kuitenkin yöksi. Pojan eteen asetetaan sermi, eikä kukaan näe mitä sen takana tehdään.

- Emme voi tietää mitä tapahtuu pimeän tultua, Mahat sanoi.

- Ihmiset uskovat kuitenkin, että hän on jonkinlainen jumala.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  2. 2

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  3. 3

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  6. 6

    Aleksi Valavuori sai uuden työn: ”Hyvä ottaa happea suomalaisesta urheilusta”

  7. 7

    ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

  8. 8

    Entinen NHL:n kovanyrkki ärähti Komaroville – ”Takaisin Venäjälle naama rikkinäisenä”

  9. 9

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  10. 10

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  11. Näytä lisää

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  6. 6

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  7. 7

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  8. 8

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  9. 9

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  10. 10

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  2. 2

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  3. 3

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  6. Näytä lisää