Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Vain yksi äänesti Medvedeviä vastaan

Sen piti olla Yhtenäisen Venäjän puoluekokous, mutta yksi epäyhtenäinen soraääni kuultiin silti.

Kun edustajat kokoontuivat äänestämään salaisessa lippuäänestyksessä siitä, asettaako puolue Dmitri Medvedevin presidenttiehdokkaakseen, päätösehdotuksen läpimenoa ei tarvinnut ennalta epäillä.

Tulos oli pieni yllätys.

- Ääniä annettiin yhteensä 479. Yhtään ääntä ei hylätty. 478 äänesti puolesta ja yksi vastaan, ääntenlaskijoiden puheenjohtaja luetteli kokousväelle.

Eroa entiseen oli ainakin sen verran, että neuvostoaikoina vastaava tulos olisi ollut 479 puolesta eikä yhtään vastaan.

Kun Putin oli ehdottanut Medvedeviä ehdokkaaksi ja Medvedev suostunut, puoluejohtaja Boris Gryzlov kysyi kokousväeltä, onko tarvetta vielä keskustella aiheesta. Silloin puheenvuoron pyysi ja sai kokousedustaja Gennadi Kotelnikov.

- Ehdotan, että emme keskustele tästä enempää, vaan siirrymme hyväksymään Medvedevin ehdokkuuden, Kotelnikov sanoi.

Gryzlov pyysi kokousväkeä äänestämään esityksestä kättä nostamalla.

- Hyväksytään yksimielisesti, Gryzlov julisti hetken päästä.

Salaisen äänestyksen ainoa soraääni salasi siis mielipiteensä vielä tässä vaiheessa. Sillä arvatenkin hän olisi kaivannut hieman perusteellisempaa keskustelua Medvedevistä.

Samassa kokouksessa presidentti Vladimir Putin vahvisti, että hän on valmis ryhtymään Medvedevin hallituksen pääministeriksi ensi maaliskuun presidentinvaalien jälkeen.

Putin ylisti vuolaasti vanhaa yhteistyökumppaniaan.

- Dmitri Anatoljevitsh on ehdottoman rehellinen ja kunnollinen ihminen. Hän on kehittynyt hyvästä juristista ja asiantuntijasta erinomaisen lujatahtoiseksi hallintomieheksi ja valtiolliseksi ajattelijaksi.

- Sellaisen henkilön käsiin ei hävetä eikä pelota antaa maamme johtamista, Putin hehkutti.

Arja Paananen, Moskova

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  2. 2

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  5. 5

    Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

  6. 6

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  7. 7

    Wadan pääjohtajan väite Sotshin dopingista: ”Se on voinut koskea jokaista venäläisurheilijaa”

  8. 8

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  9. 9

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  10. 10

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  5. 5

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  6. 6

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  7. 7

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  8. 8

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  9. 9

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  2. 2

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  5. 5

    Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

  6. Näytä lisää