Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Britit sekosivat myrskytuulesta

Britit innostuivat eilen ja maanantaina surfaamaan, juoksemaan aaltoja pakoon ja jopa työntämään lastenrattaita rantakadulla, vaikka ulkona riehui hirmumyrsky.

- Täydellisiä idiootteja, ilmoitti brittilehti The Sun kantansa kansalaisten käytökseen eilen etusivullaan.

Yhtä voimakkaasti kantaa ottivat myös muutamat muut Britannian valtalehdet.

Valtavat aallot iskivät rantaan pitkin Britannian etelä- ja lounaisrannikkoa maanantai-iltana. Eilen näytti siltä, että myrskyaallot olivat huuhtoneet mennessään myös brittien järjen.

Saarivaltiossa hämmästeltiin erityisesti kuvaa, jossa isä vaaransi avuttoman pikkulapsensa hengen työntämällä tätä rattaissa pitkin Brightonia suojaavalla aallonmurtajalla kuusimetristen vesimassojen iskiessä sitä päin.

- Se oli tyrmistyttävää. Vesi ryöppysi heitä kohti valtavina aaltoina, jotka iskivät rantaan parinkymmenen sekunnin välein. Vauva olisi helposti voinut huuhtoutua mereen, kuvan ottanut kolmen lapsen isä Andrew Hasson sanoi Daily Mirror -lehdelle.

Kärryjä työntänyt mies piti rattaista kiinni yhdellä kädellä. Toisen käden hän oli varannut savukkeelleen.

- Miehet vain nauroivat, kun he veivät vauvan takaisin äidilleen, joka katseli tapahtumia rantakadulta.

Brightonilaisisän lisäksi myös sadat muut britit viittasivat kintaalla radiossa ja televisiossa pitkin päivää pyörineille myrskyvaroituksille. Kansalaisia kehotettiin niissä välttämään vaara-alueita ja pysymään sisällä, mutta varoituksilla oli moniin täysin päinvastainen vaikutus.

Rannikkovartiosto joutui torumaan varoituksia uhmanneita surfaajia esimerkiksi Bracklesham Bayssa.

Cornwallin rannikolla piittaamattomat britit asettivat uhkarohkeilla teoillaan myös pelastushenkilökunnan potentiaaliseen vaaraan. Plymouthin poliisi läksyttikin kovin sanoin "järjettömiä" nuoria, jotka testasivat rohkeuttaan aaltojen kanssa.

Lukuisat nuoret ottivat rohkeudestaan selvää katsomalla, kuka uskalsi odottaa jättiaaltoja rannalla pisimpään. Jos "jänistäminen" olisi lipsahtanut liian pitkäksi, olisivat he huuhtoutuneet aaltojen mukana Atlanttiin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  4. 4

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. 6

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  7. 7

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  8. 8

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  9. 9

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  10. 10

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  6. 6

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  7. 7

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  4. 4

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. Näytä lisää