Laura

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ihmisoikeusaktivisti lähetti Putinille avoimen kirjeen

Tunnettu ihmisoikeusaktivisti ja entinen poliittinen vanki Sergei Kovalev on lähettänyt Venäjän johdolle avoimen kirjeen, jossa hän surkuttelee maan demokratian tilaa.

Ihmisoikeudet Venäjällä -nettisivulla julkaistu kirje on osoitettu presidentti Vladimir Putinille, keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle Vladimir Tshuroville sekä ulkoministeri Sergei Lavroville.

- Hyvät herrat, tiedätte hyvin, että vapaissa, demokraattisissa vaaleissa vapaiden kansalaisten tahto ei voi tuottaa 99,4 prosentin kannatusta yhdelle puolueelle äänestysvilkkauden ollessa 99,5 prosenttia, Kovalev kirjoittaa.

Kirje viittaa duuman vaalien tuloksiin, joiden mukaan mm. Tshetsheniassa 99,4 prosenttia kansasta olisi äänestänyt Yhtenäistä Venäjää.

- Edes Stalin ei olisi unelmoinut Tshetshenian nykyisistä kannatusluvuista. Ei liene tarvetta todistaa, että tällainen kannatus on kiistämätöntä manipulointia.

Kovalev kirjoittaa odottavansa samansuuntaisia tuloksia myös presidentinvaaleissa, ja päättää kirjeensä sanoihin "vilpittömän epäkunnioittavasti, Sergei Kovalev".

Sergei Kovalev on Venäjällä tunnettu toisinajattelija, joka tuomittiin vuonna 1974 seitsemäksi vuodeksi työleireille "neuvostovastaisen propagandan levittämisestä". 1990-luvulla hän toimi duuman jäsenenä ja presidentti Boris Jeltsinin ihmisoikeusneuvonantajana.

Sittemmin hän on tullut tunnetuksi presidentti Putinin yksinvaltaisten otteiden ja Tshetshenian sodan äänekkäänä kriitikkona.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  2. 2

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  3. 3

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  4. 4

    Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

  5. 5

    Poliisi: Etsintäkuulutettu sarjahukuttaja edelleen kateissa

  6. 6

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  7. 7

    Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

  8. 8

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  9. 9

    Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

  10. 10

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  4. 4

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  9. 9

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  10. 10

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  2. 2

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  3. 3

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  4. 4

    Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

  5. 5

    Poliisi: Etsintäkuulutettu sarjahukuttaja edelleen kateissa

  6. Näytä lisää