Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

New York Times: John McCain petti vaimoaan lobbaajan kanssa - katso video

Arvostetun The New York Timesin mukaan republikaanien ykkösehdokkaalla John McCainilla oli vuoden 2000 vaalien aikana intiimi suhde tuolloin 33-vuotiaan lobbaajan Vicki Isemanin kanssa.

Keskiviikkona lehden verkkosivuilla julkaistun uutisen mukaan McCainin, 71, avustajat yrittivät epätoivoisesti pitää heitä erillään skandaalin pelossa.

Myös McCainin entinen avustaja John Weaver myönsi Washington Postille kehottaneensa Isemania pysymään erossa McCainista.

McCainin perheestä ei pitänyt enää löytyä skandaaleja sen jälkeen, kun 18-vuotta nuoremman Cindy-vaimon pillerivarkaudet kaivettiin esiin jo vuoden 2000 vaalien aikana.

Cindy on esiintynyt jatkuvasti miehensä rinnalla nykyisenkin vaalitaiston ajan.

Sekä McCain että Iseman kiistivät suhteen New York Timesin jutussa. Myös McCainin avustajat pahoittelivat sitä, että arvostettu lehti lähti mukaan tahrauskampanjaan.

He kiistivät ehdokkaan suosineen lobbaajia, mutta eivät kieltäneet suoraan itse suhdetta.

- John McCain on palvellut maatamme 24 vuotta kunnialla ja moitteettomasti. Hän ei ole koskaan pettänyt kansalaisten luottamusta, eikä tehnyt erityispalveluksia tietyille lobbaajille, kampanjan tiedottaja Jill Hazelbaker vakuutteli.

Liberaalina pidetty New York Times kannatti viime vaaleissa julkisesti demokraattien John Kerrya.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

  4. 4

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  5. 5

    Skotlannissa kadonnut suomalaistaustainen Antoine, 21, löytyi kuolleena järvestä

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Meeri, 20, teki todellisen joulun hyvän työn – Keräsi kaksi autollista tavaraa hädänalaisille

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

  10. 10

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  7. 7

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  8. 8

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  9. 9

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  10. 10

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

  4. 4

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  5. 5

    Skotlannissa kadonnut suomalaistaustainen Antoine, 21, löytyi kuolleena järvestä

  6. Näytä lisää