Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Metro suistui raiteiltaan Lontoossa

Metro suistui raiteiltaan Lontoossa aamulla. Kyseessä oli onnettomuus, mutta paikalle lähetettiin varmuuden vuoksi noin sata poliisia.

Onnettomuus tapahtui paikallista aikaa kello yhdeksän, pahimpaan ruuhka-aikaan. Kuusi metrovaunua suistui raiteilta toistaiseksi tuntemattomasta syystä Bethnal Green -aseman lähellä Itä-Lontoossa. Onnettomuudessa loukkaantui 37 ihmistä, ja 700 matkustajaa jäi kahdeksi tunniksi jumiin metroon.

Välikohtaus oli omiaan synnyttämään paniikkia, sillä Britannia on yhä toiseksi korkeimmalla hälytystasolla viimeviikkoisten epäonnistuneiden terrori-iskujen jälkeen.

Terrorismin uhka on muutenkin juuri nyt brittien mielessä, sillä lauantaina tulee kuluneeksi kaksi vuotta Lontoon metrossa ja bussissa tehdyistä tuhoisista itsemurhapommi-iskuista.

- Vaunu hyppäsi ilmaan kuin olisimme ajaneet jonkin yli. Se alkoi keikkua uskomattoman rajusti ja sisään tulvi savua, metrossa matkustanut Jacqui McElroy kertoi.

Monet ihmiset alkoivat huutaa tai itkeä, koska he uskoivat tärinän johtuvan pommin räjähdyksestä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

  2. 2

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  5. 5

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  6. 6

    Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

  7. 7

    Lapsia kuljettanut bussi suistui tieltä Inarissa

  8. 8

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  9. 9

    Raskaana oleva Amal Clooney varasti shown punaisella matolla – gaalassa palkittu George Clooney arvosteli puheessaan Trumpia

  10. 10

    JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  8. 8

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  9. 9

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  10. 10

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

  2. 2

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  5. 5

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  6. Näytä lisää