Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Maddyn isä ja äiti: Jatkamme etsintöjä

Portugalissa kadonneen brittitytön Madeleine McCannin vanhemmat Kate ja Gerry McCann vakuuttivat eilen, etteivät he aio koskaan luopua etsinnöistä tyttärensä löytämiseksi.

- Etsinnät jatkuvat yhä, sanoi Kate McCann eilen brittiläisille tiedotusvälineille.

McCannit pitivät illalla Britanniassa lyhyen tiedotustilaisuuden sen jälkeen kun Portugalin oikeuskanslerinvirasto oli hyllyttänyt tapauksen tutkimukset.

Madeleine McCann katosi perheen lomamatkalla Praia da Luzissa toukokuussa 2007, juuri ennen nelivuotispäiväänsä. Tutkimuksia ei Portugalin viranomaisten mukaan aloiteta uudelleen, ellei tapauksesta saada merkittävää uutta tietoa.

Samalla oikeuskansleri vapautti vanhemmat virallisesti epäilyistä, joiden mukaan he olisivat olleet itse syyllisiä tyttärensä katoamiseen. McCannit kertoivat illalla olevansa helpottuneita epäilyjen hälventymisestä, vaikka syytä minkäänlaiseen juhlaan ei olekaan.

- On vaikea kuvailla, kuinka äärimmäisen toivottomalta tuntui tulla nimetyksi arguidoksi (suom. virallisesti epäillyksi) ja joutua sen jälkeen myös tiedotusvälineiden epäilemäksi oman tyttärensä sieppaamisesta ja pahemmastakin, Kate McCann sanoi.

Epäillyn asemasta pääsi myös brittiläinen kiinteistökonsultti Robert Murat, joka asuu aivan pikku-Maddyn katoamispaikan vieressä.

IS

Näitä luetaan!

  1. 1

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  2. 2

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  3. 3

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  4. 4

    Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

  5. 5

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  6. 6

    Etelämantereen jättirailo jatkaa kasvuaan – Utsjoen kokoinen jäävuori aiheuttaisi useita uhkia

  7. 7

    Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

  8. 8

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  9. 9

    Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

  10. 10

    Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  6. 6

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  7. 7

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  10. 10

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  2. 2

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  3. 3

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  4. 4

    Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

  5. 5

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  6. Näytä lisää