Oona, Netta, Aune

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Itävallan poliisi paljasti lapsipornoverkoston internetissä

Itävallan viranomaiset kertoivat keskiviikkona paljastaneensa internetissä toimineen laajan kansainvälisen lapsipornoverkoston.

Maan sisäministeriön mukaan laittomasta lapsipornon katselusta epäillään lähemmäs 2 400:aa tietokoneen käyttäjää 77 maassa. Suurin osa epäillystä on Yhdysvalloissa (607), Saksassa (466) ja Ranskassa (114).

Epäiltyjä ei ole vielä pidätetty, mutta Itävallan poliisi kerää parhaillaan todistusaiheistoa yhdessä muiden maiden viranomaisten kanssa. Suurinta osaa epäillään lapsipornotallenteiden levittämisestä niiden katselemisen jälkeen.

Videoilla esiintyy pahimmanlaatuista lasten sukupuolista hyväksikäyttöä, paljasti Itävallan sisäministeri Günther Platter. Videoihin pääsi käsiksi venäläisen internetsivun kautta, mistä lapsipornoa saattoi ladata omalle koneelleen.

Tutkimukset aloitettiin viime kesänä kun itävaltalainen internetyrittäjä vihjasi poliisille, että hakkerit olivat ladanneet epäilyttävää materiaalia hänen palvelimelleen.

Itävallan poliisissa tutkimuksia johtavan Harald Gremelin mukaan videot oli todennäköisesti kuvattu Itä-Euroopassa ja ladattu internetiin Britanniasta käsin.

Suomen keskusrikospoliisilla ei ollut tiedossa, että epäiltyjen joukossa olisi suomalaisia.

(STT-Reuters-AFP-DPA)

Näitä luetaan!

  1. 1

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  2. 2

    Kuva: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

  3. 3

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  4. 4

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  5. 5

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  6. 6

    Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

  7. 7

    Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

  8. 8

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  9. 9

    Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

  10. 10

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  9. 9

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  10. 10

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  2. 2

    Kuva: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

  3. 3

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  4. 4

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  5. 5

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  6. Näytä lisää