Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Mies putosi 17. kerroksesta - säilyi elossa!

Amerikkalainen mies koki varsinaisen ihmepelastuksen jäätyään henkiin putoamisesta 17. kerroksen korkeudesta.

Joshua Hanson, 29, putosi hotellin ikkunasta Minneapolisissa.

Hanson päätyi alakerran markiisin katolle voihkien tuskissaan useiden luunmurtumien ja sisäisten vammojen vuoksi. Hänen kuitenkin odotetaan toipuvan vammoistaan.

Alkoholilla oli osuutta asiaan, sillä ennen rysähtämistään läpi Hyatt Regencyn käytäväikkunasta, oli Hanson kippaillut viinaa koko illan.

- Mr Hansonilla oli vähintään enkeli olallaan, kommentoi paikallinen poliisikomisaario Dale Barness tapahtunutta.

- Siinä on varsinainen onnenpekka.

Poliisin mukaan Hanson oli ryypiskellyt kaveriporukassa ja palaillut hotellille noin kello 01.30 yöllä.

Komisaario Barnessin mukaan Hanson ylostautui hissistä 17. kerroksessa, minkä jälkeen hän suuntasi humalaisen kulkunsa käytävän päähän, kompastui, ja lensi suoraan läpi ikkunalasista.

Hansonin hengen pelastukseksi koitui ensimmäisen kerroksen markiisikatos, johon hän mätkähti.

Hanson täytyi vielä irroitella markiisinromusta ennen vientiään sairaalahoitoon.

(IS-AP-BBC)

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

  4. 4

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  5. 5

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  6. 6

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  7. 7

    Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

  8. 8

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

  9. 9

    Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

  10. 10

    Fitnesskaunotar julkaisi rehellisen kuvan selluliitistaan – paljastaa valaistuksen luoman illuusion

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  5. 5

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  6. 6

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  9. 9

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  10. 10

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

  4. 4

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  5. 5

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  6. Näytä lisää