Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Nostaako Suomi esiin Kiinan ihmisoikeudet?

Suomella on EU:n puheenjohtajamaana tilaisuus ottaa esille Kiinan ihmisoikeusongelmat, kun Aasian jättiläismaan pääministeri Wen Jiabao saapuu Helsinkiin lauantaina.

Yksi kuumista kysymyksistä on Kiinan elinsiirtobisnes, jonka karmeat yksityiskohdat tuore kanadalainen tutkimusraportti näyttää vahvistavan tosiksi.

Raportissa on mm. siteerattu puhelinkeskustelua, jossa munuaispotilaana esiintyvä soittaja tiedustelee Zhengzhoun yliopistosairaalan tohtorilta, onko tarjolla Falun Gongin jäsenen elimiä.

Valtion vihollisina pidettyjä Falun Gong -mietiskelyliikkeen jäseniä vangitaan järjestelmällisesti ja heistä valitaan sopivat elintenluovuttajat. Sen jälkeen vangit murhataan, heidän elimensä otetaan talteen ja kaupataan halukkaille ostajille sekä Kiinassa että länsimaissa.

Raporttiin tuo uskottavuutta se, että sen laatijat ovat työskennelleet Falun Gongista ja muista järjestöistä riippumattomasti. David Kilgour on entinen pitkän linjan parlamentaarikko ja Aasian ja Tyynenmeren alueesta vastannut Kanadan apulaisulkoministeri. David Matas puolestaan on arvostettu ihmisoikeusjuristi.

- Kaikki syytöksiä tukevat tutkintalinjat tuottivat tuloksia, syytöksiä vastaan puhuvat taas eivät johtaneet mihinkään, Matas sanoi eilen Helsingissä.

Kilgourin ja Matasin kohtelu Suomessa ei kuitenkaan lupaa hyvää siinä suhteessa, että asia otettaisiin esiin sunnuntain Asem-kouksessa. Huippukokouskiireisiin vedoten ulkoministeriö ei suonut kaksikolle edes lyhyttä tapaamista ministeri Erkki Tuomiojan kanssa. Ulkoministeriöstä vakuutetaan kuitenkin, että ihmisoikeuksista puhutaan tapaamisissa Kiinan johdon kanssa.

Kilgourin ja Matasin eilen lehdistölle esitellyt vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala vaatii valtionjohtoa keskustelemaan elinsiirroista Kiinan kanssa.

- Olisi epäeettistä, jos Suomen hallitus ei ottaisi tätä asiaa esille keskusteluissa Kiinan hallituksen kanssa, Hautala sanoi toimittajille.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  6. 6

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  7. 7

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  8. 8

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Rakastunut Olli Lindholm ylistää uutta naisystäväänsä Eveliinaa, 35: ”Aidosti välittää mun asioista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  6. 6

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  9. 9

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  10. 10

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  6. Näytä lisää