Oona, Netta, Aune

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Bill Clinton epäilee Hillaryn mahdollisuuksia presidenttikilvassa

Senaattori Hillary Clintonin innokkain tukija, ex-presidentti ja aviomies Bill tunnustaa, että vaimo on pakkovoiton edessä Texasin osavaltiossa. Maaliskuun neljännen päivän esivaalista näyttääkin tulevan Clintonin presidenttitoiveiden kannalta ratkaiseva hetki.

- Jos hän voittaa Texasin ja Ohion uskon, että hänestä tulee ehdokas, sanoi Bill Clinton kampanjatilaisuudessa Beaumontissa, Texasissa.

- Jos ette tuo (voittoa) hänelle, niin en usko, että hän onnistuu, kaikki riippuu teistä, vetosi aviomies.

Saman on jo todennut Bill Clintonin kampanjassa aikoinaan työskennellyt ja Hillarya kannattava kommentaattori James Carville.

- Jos hän häviää joko Texasin tai Ohion, hän on mennyttä, Carville arvioi.

Texasin tyttö?

Clinton onkin yrittänyt esittäytyä Texasille teksasilaisena.

- Asuin täällä San Antoniossa kolme kuukautta, hän on julistanut yleisölleen.

Clinton asui Texasissa 1970-luvulla, jolloin hän työskenteli demokraatti George McGoverninin vaalikampanjassa.

- Söin tuolloin paljon tulisia paprikoita. Ne pitivät minut terveenä, hän on muistellut yleisölleen.

Mukana oli jo tuolloin myös Bill Clinton, tosin silloin vasta poikaystävänä. 1990-luvulla Hillary kampanjoi osavaltiossa useasti miehensä puolesta.

Latinoväestön äänet ratkaisevat

Texasin suuren latinoväestön on uskottu olevan Hillary Clintonin varmin valtti alueella. Nyt he ovatkin hänen ainoa toivonsa pitää presidenttihaaveet hengissä.

Ongelmana on, että suuri osa latinoväestöstä on nuoria, jotka ovat lipeämässä Barack Obaman taakse. Hillary Clinton on itsekin myöntänyt, että vastaehdokas Obamalla on ollut "pari hyvää viikkoa".

- On aika siirtyä sanoista tekoihin, piikitteli Clinton samalla vastustajaansa.

Clintonin kampanjan mukaan Obama on täynnä komeita puheita, mutta hänellä ei ole mahdollisuuksia todellisiin tekoihin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  4. 4

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  5. 5

    Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

  6. 6

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  7. 7

    Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

  8. 8

    Teemu Selänne lähetti onnentoivotukset ja terveiset Trumpille Twitterissä

  9. 9

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  10. 10

    Kolumbialaiskaunottaren asu varasti show’n ensi-illassa – muistetaan surullisen kuuluisasta missifinaalista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  6. 6

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  9. 9

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  10. 10

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  4. 4

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  5. 5

    Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

  6. Näytä lisää