Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kauhu palasi Aasiaan

Eilinen maanjäristys koetteli pahiten taas Indonesian Sumatran saarta ja sen asukkaita. Alue oli juuri alkanut toipua kolmen kuukauden takaisesta tsunamista, kun uusi valtava maanjäristys iski.

Sadat talot ja asumukset sortuivat maanjäristyksen voimasta Gumung Sitolissa, Indonesiaan kuuluvan Niasin saaren pääkaupungissa. Kymmenet tuhannet ihmiset Sumatran saaren pohjois- ja länsiosissa pakenivat kodeistaan kukkuloille juosten tai autoilla ja polkupyörillä.

Niasin saaren apulaispäällikön Agus Mendforan mukaan monet olivat jääneet loukkuun sortuvien rakennusten alle, kun ihmiset olivat paenneet kukkuloille. Monet pakenivat juosten, mutta moottoripyörätkään eivät auttaneet kaikkia turvaan.

- Tiet ovat tuhoutuneet ja kuljetusmahdollisuudet ovat huonot, Mendrofa kertoi.

Edes viranomaisten myöhempi ilmoitus tsunamivaaran väistymisestä ei rauhoittanut. Kolmen kuukauden takaiset traumat ovat vielä liian lähellä.

- Ihmiset ovat yhä järkyttyneitä. He pelkäävät edelleen, kodistaan paennut Feri kertoi Banda Acehissa.

Australian hallituksen asettamat tulvanilmaisimet havaitsivat eilen 25 senttimetrisen tsunamin liikkuvan Intian valtameressä Kookossaarien luona myöhään illalla Suomen aikaa. Australialle kuuluvat saaret sijaitsevat vajaan 3000 kilometrin päässä maan pääkaupungista Perthistä.

- Tsunami oli kolmanneksen kokoinen verrattuna tapaninpäivän aaltoon, meteorologi Harry Nowak Australian kansallisesta ilmatieteenlaitoksesta kertoi.

Tsunami nousee jättiaalloksi vasta saavuttuaan matalaan veteen, joten avovedessä tsunamin kokoa on vaikea määritellä. Kookossaaret säästyivät tapaninpäivän murhenäytelmältä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  2. 2

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  3. 3

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  4. 4

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  5. 5

    IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  6. 6

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  7. 7

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  8. 8

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  9. 9

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  10. 10

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  5. 5

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  6. 6

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  9. 9

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  10. 10

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  2. 2

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  3. 3

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  4. 4

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  5. 5

    IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  6. Näytä lisää