Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Britannian hallitus isossa kriisissä

Britannian hallitus sai keskiviikkona niskaansa arvosteluryöpyn kadotettuaan 25 miljoonan ihmisen luottamukselliset henkilötiedot. Pääministeri Gordon Brown joutui parlamentin kyselytunnilla puolustuskannalle. Hän myös ilmoitti, että tapahtumat selvitetään perin pohjin.

Kateissa on tiettävästi kaikkien lapsilisiä saavien perheiden, mukaan lukien Brownin, tiedot pankkitileineen päivineen. Brown sanoi ymmärtävänsä perheiden huolen ja pyysi heiltä anteeksi.

- Kun tehtävien toimeenpanovaiheessa tapahtuu virheitä, meidän velvollisuutemme on tehdä kaikkemme suojataksemme yleisöä, pääministeri sanoi.

Valtiovarainministeri Alistair Darling pyysi jo aiemmin päivällä anteeksi kansalaisille aiheutettua harmia ja huolta. Hän totesi oman asemansa horjuneen skandaalin vuoksi, mutta kieltäytyi jättämästä tehtäviään.

- Tämä on anteeksiantamatonta, pahoittelen sitä syvästi ja pyydän varauksettomasti anteeksi tapahtunutta, Darling ruoski itseään Britannian yleisradioyhtiön BBC:n tv-lähetyksessä.

Lehdistö ryöpytti jo aamulla hallitusta valtavasta erheestä, joka asettaa maan johdon koko asiantuntemuksen kyseenalaiseksi.

Darling ällistytti tiistaina parlamenttia ja koko maata kertomalla, että peräti 25 miljoonan britin luottamukselliset henkilötiedot ovat kateissa.

Kaksi kadoksissa olevaa cd-levyä sisältävät tiedot kaikista lapsilisiä saavista brittiperheistä. Mukana ovat nimet, osoitteet, syntymäajat ja tilitiedot. Verohallinnon virkamies oli kiireessä lähettänyt levykkeet postissa kirjaamatta niitä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  6. 6

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  7. 7

    Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

  8. 8

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  9. 9

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, näytti upealta tummansinisessä puvussaan – ”Ajattelin, että pääsen helpolla”

  10. 10

    Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  7. 7

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  8. 8

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  6. Näytä lisää