Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Lehmänkaupat pehmensivät IRA:n

Britanniassa todistettiin eilen kovan luokan lehmänkauppoja, kun pahamaineinen IRA-terroristi Sean Kelly vapautettiin vankilasta juuri ennen IRA:n ilmoitusta aseista luopumisesta.

Vaihtokaupat saivat IRA:n arkkiviholliset ärähtämään.

- Näyttää siltä, että yhdeksän viattoman ihmisen murhaaminen jää poliittisen, diktatorisen määräyksen jalkoihin, demokraattisen unionistipuolueen kansanedustaja Jeffrey Donaldson valitti Daily Telegraphissa viitaten Kellyn uhrien määrään.

IRA kertoi eilisessä lausunnossa pyrkivänsä tulevaisuudessa tavoitteisiinsa vain poliittisin keinoin.

Samalla järjestö ilmoitti, ettei se kaikesta huolimatta aio hajota, eikä se pyydellyt anteeksi yli kolmekymmentä vuotta jatkunutta terrorikampanjaansa.

Unionistien ensireaktio IRA:n lausuntoon olikin hyvin epäilevä ja he muistuttivat aiemmista rikotuista lupauksista. Monet olivat silti toiveikkaita.

- Uskon ja toivon vilpittömästi, että IRA pitää nämä lupaukset, maltillisen SDLP-puolueen vanhempi neuvottelija, tohtori Sean Farren totesi eilen puhelimitse IS:lle.

Toissa yönä vankilasta vapautettu Sean Kelly jää kuitenkin historiaan neuvottelujen omituisena pelinappulana.

Vuonna 1993 yhdeksän ihmistä pommi-iskussa tappanut Kelly vapautettiin ensimmäisen kerran vankilasta vuonna 2000 osana pitkäperjantain rauhansopimusta. Viime kuussa Pohjois-Irlannin asioista vastaava ministeri Peter Hain määräsi Kellyn uudelleen vankilaan - ilman oikeudenkäyntiä.

Nyt Kelly vapautettiin jälleen kerran poliitikkojen määräyksestä, ilman juridista perustelua.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  4. 4

    Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. 6

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  7. 7

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  8. 8

    Istanbulin pommit räjähtivät 45 sekunnin sisällä – 29 kuolonuhria, suurin osa poliiseja

  9. 9

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  10. 10

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  4. 4

    Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. Näytä lisää