Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Naisterroristin tappolistalla oli ruotsalainen piirtäjä

Philadelphian lähistöllä Montgomeryn piirikunnassa asuva Colleen R. LaRose on saanut liudan syytteitä terrorismiin liittyvistä rikoksista, kertoo FoxNews. LaRosen suunnitteli muun muassa ruotsalaispiirtäjä Lars Vilksin murhaa.

Syytteen mukaan LaRose ja viisi muuta syytettyä värväsivät internetin välityksellä miehiä toteuttaakseen muslimien pyhää sotaa Aasiassa ja Euroopassa. He värväsivät myös naisia, jotka voisivat matkustaa Euroopassa vapaasti terroristien asialla.

Viranomaisten mukaan LaRose sai suoran käskyn tappaa ruotsalaisen piirtäjän Lars Vilksin. Murha piti tehdä tavalla, "joka vavisuttaisi koko vääräuskoista maalimaa".

Vilks piirsi vuonna 2007 profeetta Muhamedista kuvan koiran hahmossa. Kuva julkaistiin useissa lehdissä.

Viranomaisten mukaan nainen suostui. Yhdessä muiden syytettyjen kanssa he olivat pohtineet, että naisen ulkonäkö ja Yhdysvaltain kansalaisuus helpottaisi tehtävää. Naisen kerrotaan myös matkustaneen Eurooppaan tutkimaan uhrinsa taustoja.

Nainen oli käyttänyt internetissä toimivaa YouTube -videopalvelua nimellä "Jihad Jane". Eräässä videossa hän oli kertonut olevansa "epätoivoinen" ja haluavansa "auttaa kärsiviä muslimeja".

- Tämä osoittaa, miten terroristit voivat käyttää internettiä, liittovaltion asianajaja Michael L. Levy sanoi.

Naista syytetään ainakin salaliitosta, materiaalisen avun antamisesta terroristeille, aikomuksesta murhata vieraassa maassa, väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle sekä henkilöllisyysvarkaudesta.

LaRosea uhkaa elinkautinen vankeus ja miljoonan dollarin sakko. Viranomaisten mukaan hän on 40-50 -vuotias.

LaRose on ensimmäinen amerikkalainen nainen, jota syytetään terrorismista Yhdysvalloissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  5. 5

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  8. 8

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  9. 9

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  10. 10

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. 6

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  9. 9

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  5. 5

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  6. Näytä lisää