Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Presidentti Bush palaa Texasiin kirjoittamaan muistelmia

Yhdysvaltain väistyvä presidentti George W. Bush myöntää, että jotkut hänen kuuluisista Irakin sodan aikaisista tokaisuistaan olivat hieman yliammuttuja.

- Kadun joitain asioita, joita minun ei olisi pitänyt sanoa, hän totesi CNN:n haastattelussa.

Yksi niistä oli Irakin sodan alkuvaiheessa vuonna 2003 lentotukialus USS Lincolnin kannella tehtävä suoritettu julisteen edessä pidetty puhe. Vain kuukausi Irakin miehityksen jälkeen pidetty voittopuhe oli pahasti ennenaikainen.

- Se antoi väärän viestin, totesi Bush. Hän tosin selitteli, ettei kohua herättänyt juliste ollut siellä alun perin hänen puheettaan varten, vaan kotiin palaavan miehistön ilon osoitus. Muutkin ylilyönnit liittyivät sotaan.

- Kuten elävänä tai kuolleena tai täältä pesee, vaimoni muistutti minua, että Yhdysvaltain presidenttinä minun on varottava sanojani, katui Bush maanantaina tehdyssä haastattelussa.

Hän viittasi Osama bin Ladeniin kohdistamaansa uhkaukseen pian vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen.

- Haluan oikeutta; lännessä oli aikoinaan juliste jossa todettiin halutaan elävänä tai kuolleena, tokaisi Bush tuolloin.

Bush kirjoittaa
kirjan

Bush kertoi samaisessa haastattelussa palaavansa Texasiin heti uuden presidentin virkaanastujaisten jälkeen.

- Siitä ei ole epäilystäkään. Suuntaan suoraa kotiin, kaipaan Texasia, rakastan sitä, minulla on siellä paljon ystäviä, Bush sanoi. - Palaan takaisin ja vedän syvään henkeä.

Bush sanoi myös harkitsevansa kirjan kirjoittamista.

- Haluan ihmisten tietävän, millaista oli tehdä jotkut niistä päätöksistä, joita tein, hän pohti. - Haluan ihmisten tietävän totuuden siitä, millaista on istua Oval Officessa, hän viittasi työhuoneensa koviin paineisiin.

Bush sanoi myös harmittelevansa sitä, ettei republikaanien John McCain voittanut vaalia. Hänen mukaansa Obaman voitto oli kuitenkin historiallinen ja hyväksi maalle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

  3. 3

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  4. 4

    Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

  5. 5

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  6. 6

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  7. 7

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  8. 8

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  9. 9

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  10. 10

    Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  9. 9

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  10. 10

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

  3. 3

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  4. 4

    Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

  5. 5

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  6. Näytä lisää