Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Salomonsaarilla hukkui yli 15 ihmistä

Voimakas vedenalainen maanjäristys nostatti tuhoisan tsunamin Salomonsaarilla varhain maanantaina. Hyökyaalto iskeytyi lukuisiin kyliin Australian koillispuolella sijaitsevassa saaristossa.

Viranomaiset kertovat ainakin 15 ihmisen kuolleen, mutta uhriluvun pelätään nousevan.

- Aalto oli kymmenenkin metriä korkea eräissä kylissä, sanoi Salomonsaarten hallituksen tiedottaja Alfred Maesulia.

- Jotkut kylät ovat hävinneet kokonaan.

Tsunamiaallon lähetti liikkeelle 8,0 richterin järistys merenpohjassa lähellä Gizon saarta. Saari sijaitsee 350 kilometriä luoteeseen Salomonsaarten pääkaupungista Honiarasta. Järistys sattui kello 22.40 sunnuntai-iltana Suomen aikaa.

Vahingot keskittyivät Gizoon ja sen lähialueille, muualla ne jäivät vähäisiksi. Gizossa käy runsaasti matkailijoita, mutta tällä haavaa heitä oli tiettävästi vain satakunta. Ulkoministeriöstä kerrottiin maanantai-iltana, ettei sinne ollut tullut tietoja, että alueella olisi suomalaisia.

Tsunamivaroitus annettiin koko eteläiselle Tyynellemerelle, muun muassa Australian koillisrannikolle. Sittemmin varoitus peruttiin.

"Tämä on
katastrofi"

Salomonsaarten hallitus ja Punainen Risti ovat lähettämässä telttoja, ruokaa ja vettä tuhoalueelle, kertoi pääministeri Manassaeh Sogavare. Australia on luvannut apua 1,2 miljoonan euron arvosta.

- Tämä on katastrofi, kertoi gizolainen Dorothy Parkinson australialaisille viestimille.

- Varoitusta ei oikeastaan tullut. Kuului vain ikään kuin maanalaisen räjähdyksen ääni, ja seuraavaksi koko kukkula alkoi heilua. Aalto tuli melkein heti, Parkinson kertoi Nine Network -radioasemalle.

Tuhannet Gizon asukkaat ovat australialaisviestimien mukaan nyt paossa korkeilla alueilla. Tsunamiaalto ulottui saarelaisten mukaan puolen kilometrin päähän rannasta tuhoten taloja ja pannen liikkeelle maanvyöryjä.

Ihmiset pelkäävät palata koteihinsa, koska runsaan kuuden richterin jälkijäristyksiä on ollut runsaasti. Australialainen meteorologi Kevin McCue sanoi, että lähipäivinä voi olla voimakkaita uusia järistyksiä Salomonsaarten länsipuolella.

(STT-AFP-Reuters-IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  3. 3

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  4. 4

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  10. 10

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  3. 3

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  4. 4

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. Näytä lisää