Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Missin vaatteet ja meikit sabotoitiin pippurisuihkeella

Miss Puerto Rico -kisasta oli tulla katastrofi, kun yhden kilpailijan meikit ja kisavaatteet sabotoitiin pippurisuihkeella. Ingrid Marie Rivera veti kuitenkin tuskistaan huolimatta kisan läpi hymyssä suin - ja voitti.

Puerto Ricon poliisi tutkii tapausta. Rivera joutui kisan jälkeen riisuuntumaan pikavauhtia takahuoneessa ja laittamaan jäitä iholleen. Hän sai myös pahan ihottuman. Oireet ilmaantuivat ensimmäisen kerran jo 18. marraskuuta esikisassa.

- Luulimme, että se oli johtui jostain allergisesta reaktiosta, tai hermopaineesta. Mutta toisella kerralla ymmärsimme, että kyse ei ollut sattumasta, kisajärjestäjän edustaja Harold Rosario sanoi.

Rivera kruunattiin Miss Puerto Ricoksi viime perjantaina. Sabotaasista epäillään jotakuta kisaorganisaatiossa, koska muilla ei olisi ollut pääsyä lähellä Riveraa.

Missikisat ovat Puerto Ricossa suuri bisnes, ja kilpailu on kovaa. Tämänvuotisissa kisoissa koettiin myös yksi pommiuhka.

Muut kilpailijat arvostelivat Riveraa, 24, koska tämä oli jo missikisojen konkari. Hän oli toinen perintöprinsessa Miss Maailma -kisassa vuonna 2005.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritiellä suuri liikenneonnettomuus – mukana useita ajoneuvoja, tie poikki

  2. 2

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  3. 3

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  4. 4

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. 6

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  7. 7

    Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

  8. 8

    Äiti nukkui 18-vuotiaan poikansa kanssa lusikassa ja netti kohahti – asiantuntija näkee asiassa ihan toisen ongelman

  9. 9

    Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

  10. 10

    Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  6. 6

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  7. 7

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  8. 8

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  9. 9

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  10. 10

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritiellä suuri liikenneonnettomuus – mukana useita ajoneuvoja, tie poikki

  2. 2

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  3. 3

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  4. 4

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. Näytä lisää