Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Obama kasvatti kannatustaan

Demokraattien presidenttiehdokas Barack Obama rikkoi tiistaina molemmissa valtakunnallisissa päivittäismittauksissa ensi kertaa 50 prosentin rajan.

Barack Obama johtaa Gallup Dailyn mukaan John McCainia nyt prosenttiyksiköin 50-42 ja Rasmussenin mukaan 51-45.

Kumpikin luku on korkein Obamalle vaalikampanjan aikana mitattu kannatus. Heinäkuun lopussa Obaman johto McCainista oli tosin vielä suurempi.

Luvuissa ovat mukana kyselytulokset lauantailta, sunnuntailta ja maanantailta.

Rasmussen-tutkimuksen mukaan Obaman kannatuskasvu johtuu hänen omilta kannttajiltaan saamastaan lisääntyneestä tuesta. Kyse on siten hieman myöhästyneestä "puoluekokouspompusta" eli demokraattien viime viikon kokouksen yhä poikimasta kannatuslisästä.

Republikaanien puoluekokouksen alun viivästyminen ja pitkä viikonvaihde vaikuttavat myös tuloksiin. John McCainin vastaava puoluekokouspomppu nähdään kokonaan vasta noin viikon kuluttua.

Rasmussenin mukaan republikaanien Sarah Palinin kannatusluvut eivät olleet juuri muuttuneet tiistaihin tultaessa. Mediamyrskyyn joutuneeseen Sarah Paliniin suhtautuu myönteisesti 52 ja kielteisesti 36 prosenttia amerikkalaisista.

Real Clear Politics -nettipalvelu laskee yhteen valtakunnallisten mielipidemittausten keskiarvon. Se on nyt Obaman hyväksi 49,2-42,8.

Amerikkalaisista 33,2 prosenttia piti Rasmussenin mittauksen mukaan elokuussa itseään republikaaneina ja 38,9 prosenttia demokraatteina. Barack Obamalla on siten vaaleissa periaatteessa noin kuuden prosenttiyksikön etumatka.

Vedonlyöjien uskossa Obamaan tai McCainiin ei ole tapahtunut viime päivinä suurta muutosta. Obama johtaa selvästi.

Intrade.comissa Obaman lukema on nyt 61,6 ja John McCainin 38,8. (Luku on "käännetty kerroin": sijoittamalla sen verran dollareita ehdokkaalle saa hänen valituksi tullessaan 100 dollaria).

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  2. 2

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  6. 6

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  9. 9

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  2. 2

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  6. Näytä lisää