Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Vainajatkin lähtevät Gazasta

Israelin armeija ilmoitti perjantaina olevansa aikataulusta edellä siirtokuntien tyhjentämisessä. Viranomaiset tähtäävät nyt siihen, että siirtokuntien evakuointi Gazasta saataisiin päätökseen ensi tiistaihin mennessä.

Silloin viimeisenkin juutalaissiirtolaisen pitäisi olla poistunut alueelta - vapaaehtoisesti tai pakolla.

Tarkkaan ottaen viimeisenä poistuva ei kuitenkaan ole viimeinen. Aivan viimeisenä lähtevät Neve Dekalimin siirtokunnan vieressä sijaitsevan juutalaisen hautausmaan vainajat.

Juutalaisia hautausmaita on Gazassa vain yksi, ja se on äärimmäisen tarkkaan vartioitu. Sähköaidoin ympäröity alue, Gush Katifin alueellinen hautausmaa, sijaitsee Neve Dekalimin siirtokunnan vieressä. Israelin 38 vuotta kestäneen miehityksen aikana hautausmaalle laskettiin lepoon 49 vainajaa.

Viime viikkoina hautausmaalla on järjestetty useita tunteikkaita ja kiihkeitä jäähyväisseremonioita.

- On kiellettyä karkottaa juutalaista omalta maaltaan, olipa hän sitten elävä tai kuollut, hautausmaan hoitaja Eliezer Orbach sanoi.

Hautojen siirrosta vastaavat armeijan uskonnolliset elimet vakuuttavat, että operaatio tehdään kuolleita kunnioittaen. Peruste hautojen siirrolle on se, että niitä ei voi jättää palestiinalaisten ääriryhmien häpäistäviksi.

Uusia hautapaikkoja on jo valmisteltu siirtolaisille väliaikaiseksi asuinpaikaksi rakennetun Nitzanin kaupungin lähelle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Verinen kuva MM-kisasta – venäläishiihtäjä koki kovia ladulla

  2. 2

    Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

  3. 3

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  4. 4

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  5. 5

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  6. 6

    Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

  7. 7

    Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

  8. 8

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  9. 9

    Kommentti: Sipilän mediakritiikki on syytä ottaa vakavasti

  10. 10

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  5. 5

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  6. 6

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  9. 9

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  10. 10

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Verinen kuva MM-kisasta – venäläishiihtäjä koki kovia ladulla

  2. 2

    Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

  3. 3

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  4. 4

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  5. 5

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  6. Näytä lisää