Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Bush toi venäläiselle mieleen Jeltsinin

George W. Bushin käpälöintivideo kiertää ahkerasti myös venäläisessä internetissä ja siitä keskustellaan politiikan kulisseissa.

Suurinta hilpeyttä tuntuu herättävän se, että tällä kertaa yleisen huomion ja tuomion kohteena on nimenomaan Yhdysvaltain presidentti eikä venäläisten oma.

Venäläisillä on vielä tuoreessa muistissa vuonna 1995 lokakuussa sattunut tapaus, kun tuolloinen presidentti Boris Jeltsin ryhtyi yllättäen kutittelemaan kahta sihteeriä kesken Kremlissä järjestetyn tiedotustilaisuuden.

Jeltsin käveli pahaa aavistamattomien sihteerien takaa ja ojensi sitten kättään heidän selkäänsä kohti.

Ensimmäisenä käsittelyyn joutui ruskeasävyiseen pukuun pukeutunut nainen, jota Jeltsin ilmeisesti nipisti selästä. Naisen silmät ja suu revähtivät auki ja hän hypähti ilmaan tuolillaan.

Toinen sihteeri istui ruskeapukuisen vieressä ja pysytteli hiljaa käpälöinnin aikana, mutta kommentoi sitten presidentille jotain hiljaa.

Jeltsin itse esiintyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hipelöinnin aikana hän sanoi venäjäksi "päivää" ja käveli sitten jäykästi omalle paikalleen. Jeltsinin reipas alkoholinkäyttö oli jo tuolloin julkinen salaisuus.

Venäläinen Radiokurs.ru -nettisivu kertoi Bushin hierontatempauksen herättäneen aluksi hilpeyttä Pietarissa paikalla olleiden johtajien ja venäläisten järjestäjien keskuudessa.

- Myöhemmin moni tunnusti, että he muistivat tapauksesta Jeltsinin.

Saksa ohitti George W. Bushin hierontajupakan aluksi pelkällä hyväntahtoisella hymähdyksellä.

Vain räväkkä Bild-lehti jaksoi ilkamoida Bushin kustannuksella.

- Rakkaushyökkäys Merkeliä kohti! lehti otsikoi ja kirjoitti "poliittisesta lemmestä tulleen käsinkosketeltavaa".

Bushin käytöksestä nousi varsinainen puheenaihe Saksassa vasta eilen, kun uutiset kertoivat Yhdysvalloissa syntyneestä kohusta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  5. 5

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  6. 6

    Trump ei aio luopua Diili-ohjelmasta – ”Presidenteillä on oikeus tehdä asioita vapaa-ajallaan”

  7. 7

    Tutkimus paljastaa raa’an totuuden: Näin venäläisagentit toteuttivat vuosia jatkuneen dopinghuijauksen

  8. 8

    Kirjaston kirja palautettiin 120 vuotta myöhässä – näin suuri jättisakko lainaajalle olisi kertynyt

  9. 9

    IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

  10. 10

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  10. 10

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  5. 5

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  6. Näytä lisää