Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Yhdeksän amerikkalaissotilasta kaatui Irakissa

Yhdeksän amerikkalaissotilasta kuoli maanantaina kahdessa eri välikohtauksessa. Yhdysvaltain sotilasviranomaiset kertoivat tappioluvuista tiistaina.

Kuusi sotilaista kuoli tienvarsipommin räjähdyksessä sunnimuslimien asuttamassa Salahaddinin maakunnassa Bagdadin pohjoispuolella.

Läheisessä Diyalan maakunnassa kolme sotilasta kuoli pommin räjähdettyä heidän autonsa lähellä.

Amerikkalaiset ovat väittäneet irakilaistaistelijoiden saavat Iranista tehokkaita tienvarsipommeja, joilla he pystyvät tuhoamaan amerikkalaisten ajoneuvoja.

Irakissa on kaatunut tähän mennessä 3 184 amerikkalaissotilasta. Noin 23 500 USA:n sotilasta on haavoittunut taisteluissa.

Brittejä on kaatunut 134 ja muun maalaisia 124.

Arviot surmansa saaneista irakilaisista siviileistä liikkuvat 58 000-64 000 välillä.

Yli sata pyhiinvaeltajaa
kuoli iskuissa

Ainakin 118 shiiapyhiinvaeltajaa sai tiistaina surmansa iskuissa eri puolilla Irakia. Hyökkäyksistä pahin tehtiin Hillan kaupungissa, missä kaksi itsemurhaiskijää tappoi 90 ihmistä.

Itsemurhaiskijät räjäyttivät pommit keskellä shiiamuslimien pyhiinvaeltajien joukkoa. Kymmenettuhannet pyhiinvaeltajat ovat matkalla shiioille pyhään Kerbalan kaupunkiin perjantaina järjestettävää uskonnollista juhlaa varten.

Muulla Irakissa ainakin 28 ihmistä kuoli erillisissä hyökkäyksissä.

Iskujen pelätään kiristävän entisestään jännitteitä shiiojen ja sunnien välillä. Irakin shiiapääministeri Nuri al-Maliki syytti sunnikapinallisia "barbaarisiksi rikoksiksi" kutsumistaan iskuista.

Kerbalan tämänviikkoinen juhla järjestetään 40 päivää shiiojen pyhimpiin kuuluvan ashura-juhlan jälkeen. Valtaosa Kerbalaan suuntaavista on matkalla jalan, mikä tekee heistä haavoittuvia iskuille. Turvatoimet esimerkiksi Hillassa ovat olleet tiukat hyökkäysten pelossa.

Yhdysvaltain joukkojen komentaja olivat varoittaneet, että kapinalliset saattavat ryhtyä hyökkäyksiin muualla Irakissa Bagdadissa meneillään olevan turvallisuusoperaation vuoksi. Yli 90 000 irakilaista ja amerikkalaista sotilasta pyrkii yhdessä suitsimaan väkivaltaa pääkaupungissa.

(STT-IS-Reuters-AFP-DPA)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  2. 2

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

  5. 5

    Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

  6. 6

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  7. 7

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  8. 8

    Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

  9. 9

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  10. 10

    Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  10. 10

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  2. 2

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

  5. 5

    Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

  6. Näytä lisää