Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Nashi-järjestö ajetaan alas Venäjällä

Putin-nuorten kaikkein kiistanalaisin järjestö lopettaa toimintansa massiivisena valtakunnallisena poliittisena liikkeenä.

Aggressiivisesta länsivastaisuudestaan tunnetulla Nashi-liikkeellä on Venäjällä liki 50 alueellista keskusta, mutta jatkossa niistä aiotaan lakkauttaa suurin osa. Jäljelle jää vain viisi alueosastoa Vladimiriin, Ivanovoon, Tulaan, Voronezhiin ja Jaroslavliin.

Nashin johtajan Nikita Borovikovin mukaan liike on tehnyt päätehtävänsä, joten sen on aika uudistua.

- Oranssin vallankumouksen uhkaa ei enää ole, joten voimme keskittyä muihin asioihin, Borovikov sanoi Kommersant-lehdelle.

- Me emme kuitenkaan katoa kokonaan. Olemme ainoastaan kasvaneet pois lapsenvaatteistamme, hän kuvaili.

Kreml perusti Nashi-järjestön pian sen jälkeen, kun Ukrainan nuoriso oli näytellyt aktiivista roolia oranssissa vallankumouksessa vuonna 2004. Jo sitä ennen Kreml oli katsellut huolestuneena, kuinka nuoret olivat mukana Georgian vuoden 2003 ruusuvallankumouksessa.

Nashilla (suom. Meikäläiset) oli näkyvä rooli vielä Venäjän duuman vaaleissa joulukuussa 2007. Nashi-nuoret järjestivät tuolloin Moskovassa muun muassa katupartioita, joiden oli määrä "estää vaalivoiton ryöstäminen" presidentti Vladimir Putinin puolueelta eli Yhtenäiseltä Venäjältä.

Maaliskuun presidentinvaaleissa Nashi-nuoria ei Kremlin käsityksen enää tarvita entisessä laajuudessaan. Kremlin suosikki Dmitri Medvedev näyttää voittavan vaalit ylivoimaisesti eikä ehdolle ole päässyt ketään, joka uhkaisi vallanpitäjien suunnitelmia.

Kreml on tätä ennen käyttänyt Nashia myös länsimaiden painostamiseen.

Esimerkiksi Viron patsasmellakoiden aikaan Nashi piiritti Viron Moskovan-suurlähetystöä, ja osa liikkeen aktivisteista otti osaa myös levottomuuksiin Virossa. Nashi-nuoret ovat myös häirinneet, seurailleet ja heitelleet kananmunilla Britannian Moskovan-suurlähettilästä.

Politiikantutkija Stanislav Belkovski uskoo, että käsky Nashin alasajoon on tullut suoraan Putinilta. Belkovskin mukaan Nashi alkoi aiheuttaa Venäjän kannalta enemmän haittaa kuin hyötyä suhteessa länsimaihin.

- Kun Nashi-nuorille lopetettiin viisumeiden anto Schengen-maihin, siitä tuli leikkiä tulen kanssa. Venäjänhän olisi pitänyt reagoida vastaavanlaisella kiellolla eikä se olisi ollut maan etujen mukaista, Belkovski sanoi Newsru.com-uutissivuston mukaan.

Kohu Nashi-nuorten käännyttämisestä pois Schengen-maista alkoi tammikuun alussa, kun Suomi ei päästänyt maahan liikkeen aktivistia Marjana Skvortsovaa.

Skvortsovalla oli voimassa oleva viisumi, joka oli myönnetty hänelle ennen Viron joulukuista liittymistä Schengen-maiden joukkoon. Viro oli lisännyt Skvortsovan ei-toivottujen henkilöiden listalle, joten käännytys tapahtui siinä vaiheessa, kun hän yritti tulla tammikuun 3. päivänä viisumillaan Suomen kautta Schengen-alueelle.

Venäjällä on lukuisia muitakin Putin-nuorten järjestöjä, kuten Mestnyje ja Molodaja Gvardija. Ainakaan toistaiseksi ei ole tullut tietoa, että niiden toimintaa oltaisiin vähentämässä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  5. 5

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  8. 8

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  9. 9

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  10. 10

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. 6

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  9. 9

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  5. 5

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  6. Näytä lisää