Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

No kylläpä puhuri pöllyttikin Halosen hiuksia!

Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrystä (kesk.) varmaan palelee. Kiovan keskiviikkoaamu on aurinkoinen mutta kolea.

Presidentit Tarja Halonen ja Viktor Jushtshenko ovat myöhässä aikataulusta.

Väyrynen ja muut Halosen seurueeseen kuuluvat ovat seisseet punaisen maton äärellä ravakassa puhurissa puolisen tuntia.

Tuuli on niin kova, että se meinaa tempaista maton mukaansa.

Pari kertaa se kietaisee Ukrainan lipun presidentin virka-asunnon ovella asennossa seisovan sotilaan ympärille.

Sitten presidentit saapuvat ja kunniavartio pääsee esittelemään kivääriotteita.

Kansallislaulujen ja reippaan marssimisen jälkeen presidentit siirtyvät sisälle keskustelemaan.

Presidentti Halonen on Ukrainassa kolmen päivän vastavierailulla.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomen presidentti vierailee Ukrainassa.

Jushtshenkon lisäksi Halonen tapaa muun muassa pääministeri Julia Tymoshenkon ja oppositiojohtajia.

Ukraina tarvitsee
uudistuksia

Suomen ja Ukrainan suhteista presidentti Halonen ei löydä pahaa sanottavaa.

- Ukraina on kehittynyt valtavasti. Toivon, että teillä (ukrainalaisilla) riittää vielä kärsivällisyyttä oikeusjärjestelmän uudistamiseen ja korruption vastaiseen taisteluun.

Erilaiset hallinto- ja oikeusjärjestelmän uudistukset ovatkin tärkeitä Ukrainalle, joka yrittää päästä jossain vaiheessa EU:n jäseneksi.

Presidentti Jushtshenkon mukaan Suomi on Ukrainalle tärkeä kumppani ja ystävä EU:n kanssa tehtävässä yhteistyössä.

Hänen mielestään Ukraina voisi myös tarvita suomalaista asiantuntemusta muun muassa korruption vastaisessa taistelussa.

Ukrainan sisäpolitiikkaa leimaavat edelleen ristiriidat, eikä poliittinen järjestelmä ole kovin vakaa. Halonen toivoo, ettei tämä estä Ukrainan lähentymistä Eurooppaan.

- Ukrainalla on kaikki mahdollisuudet erilaisten integraatioteiden käyttämiseen. Toivon todella, että hallinto ja päätöksenteko kehittyvät sellaisiksi, että nämä mahdollisuudet toteutuvat, presidentti sanoi.

Presidentin seurueeseen kuuluu ulkomaankauppaministerin lisäksi melkoinen joukko suomalaisyritysten edustajia.

Suomen ja Ukrainan välinen kauppa on vielä vähäistä esimerkiksi Venäjään verrattuna, mutta se on kasvanut tällä vuosikymmenellä seitsenkertaiseksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  6. 6

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  7. 7

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  8. 8

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  9. 9

    Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

  10. 10

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. 6

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  7. 7

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  6. Näytä lisää