Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Meksiko palaa hitaasti arkeen influenssapaniikista

Mexicon miljoonakaupunki alkaa vihdoin keskiviikkona palata kuhisevaan normaalitilaansa. Virastot ja yritykset avaavat ovensa sikainfluenssan takia määrätyn liki viikon tauon jälkeen, ja lähipäivinä niille tekevät seuraa koulut, museot ja muut julkiset tilat.

Pääkaupunkilaiset olivat rajoitusten purkamiseen erittäin tyytyväisiä, sillä useimmat olivat kyllästyneet kököttämään neljän seinän sisällä.

-Olen kauppias, joten minusta tämä on todella hienoa. Emme ole voineet tienata rahaa edes ruokaan, kertoi 23-vuotias käsityökaupan pitäjä Leidi Molina.

-Tämä on suuri helpotus. Olemme saaneet tarpeeksemme kotona istumisesta, sanoi 40-vuotias opettaja Ana Maria Rodrigo.

Presidentti Felipe Calderon kehotti kuitenkin kansalaisia varovaisuuteen, sillä H1N1-virus kiertää edelleen maassa. Esimerkiksi baarit ja yökerhot pidetään yhä suljettuna tautiriskin takia. Sikainfluenssa tuleekin Meksikolle kalliiksi: hallitus arvioi sen aiheuttaneen maalle jopa 2,3 miljardin dollarin tappiot.

Erityisen pahasti on kärsinyt matkailuala, jolle Calderon lupaili mittavaa elvytyspakettia.Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tiistaina oli vahvistettu noin 1400 tartuntatapausta yli 20 maassa. Järjestöllä ei toistaiseksi ole aikomuksia nostaa hälytystasoaan taudin takia.

Lentokone noukkii meksikolaiset kotiin

Meksikon ja Kiinan välienselvittely ihmisten eristämisestä jatkuu yhä. Meksiko lähetti tiistaina erityislennon noutamaan 70 karanteeniin joutunutta kansalaistaan pois Kiinasta. Kone kiertää Shanghain, Pekingin, Kantonin ja Hongkongin kautta.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan Shanghaissa suojapukuiset lääkärit kiidättivät 43 karanteenissa ollutta meksikolaista lentokentälle poliisin vartioimassa ambulanssisaattueessa. Samankaltainen operaatio toistui Pekingissä. Kone ottaa kyytiinsä myös muita meksikolaisia, jotka haluavat palata kotiin. Lennolle oli tarkoitus mahduttaa kaikkiaan 152 ihmistä.

Meksikon mielestä Kiina on pannut ihmisiä eristyksiin ilman pätevää syytä ja vaikka näillä ei ole ollut mitään yhteyttä tartunnan saaneisiin. Kiina on kiistänyt syrjivänsä meksikolaisia.Hongkongissa on jumissa myös neljä suomalaista eristettyinä hotelliin. Heidät on määrä päästää ulos perjantaina.

  • sikainfluenssa

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  2. 2

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. 6

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  7. 7

    MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  10. 10

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  9. 9

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  10. 10

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  2. 2

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. Näytä lisää