Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

USA hiljeni WTC:n vuosipäivänä

Yhdysvalloissa hiljennyttiin eilen muistamaan vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskuja. Amerikkalaiset viettivät minuutin hiljaisen hetken kello 15.46 Suomen aikaa, jolloin tuli kuluneeksi tasan viisi vuotta ensimmäisen lentokoneen iskeytymisestä World Trade Centeriin New Yorkissa.

Muistohetkiä pidettiin eri puolilla maata. New Yorkissa omaiset ja ystävät kokoontuivat muistoseremoniaan "Ground Zeroksi" nimetylle paikalle, jossa sijainnut World Trade Centerin kaksoispilvenpiirtäjä sortui kahden kaapatun matkustajakoneen törmättyä rakennuksiin.

Presidentti George W. Bush osallistui hiljaiseen hetkeen New Yorkissa paloasemalla kunnioittaakseen pelastustöissä menehtyneiden palomiesten muistoa.

- Jossain tuolla on vihollinen, joka haluaisi aiheuttaa uudelleen samankaltaista vahinkoa, sanoi WTC:n tuhopaikalla jo sunnuntaina vieraillut presidentti Bush.

Aiempien vuosien tapaan uhrien omaiset lukivat WTC:n pilvenpiirtäjien entisellä paikalla järjestetyssä tilaisuudessa niiden lähes 3 000 ihmisen nimen, jotka kuolivat iskussa.

Myöhemmin päivällä Bushin oli määrä jatkaa matkaansa Washingtoniin ja käydä puolustusministeriö Pentagonissa, johon yksi terroristien neljästä kaappaamasta koneesta iskeytyi. Ohjelmassa oli myös vierailu neljännen koneen maahansyöksypaikalle Pennsylvaniaan.

Al-Qaida-verkoston jäsenten kaappaamista neljästä koneesta kaksi lensi päin WTC:tä, yksi päin puolustusministeriön päämajaa Pentagonia Washingtonissa ja yksi syöksyi pellolle Pennsylvaniassa.

Al-Qaidan kakkosmiehen Aiman al-Zawahrin nimiin kirjattu internetviesti varoitti Persianlahden maiden ja Israelin olevan seuraavien terrori-iskujen tähtäimessä.

Myötätuntoa Yhdysvalloille
ja uhrien omaisille

Vuosipäivän puheissa ja viesteissä ympäri maailman ilmaistiin myötätuntoa Yhdysvalloille ja uhrien omaisille. Samalla muistutettiin, että terrorismia ei ole nujerrettu.

Myös EU:n puheenjohtajamaan Suomen viestissä tuomittiin terrorismi, jonka vastaisen taistelun todettiin olevan unionissa etusijalla. Lausunnossa tähdennettiin sitä, että kaiken terrorismin vastaisen toiminnan on oltava sopusoinnussa "kansainvälisen oikeuden, eritoten kansainvälisten ihmisoikeuksien" kanssa.

Asem-kokous hiljentyi
muistamaan terrori-iskuja

Helsingin Messukeskuksessa koolla olevat Asem-huippukokouksen osanottajat hiljentyivät aamupäivällä muistamaan tasan viisi vuotta sitten Yhdysvalloissa tehtyjä terrori-iskuja.

Kolmen minuutin hiljaisuutta vietettiin puoli yhdeltätoista, jolloin myös Messukeskuksen mittava lehdistötila hiljentyi.

Presidentin seppele
uhrien muistolle

Presidentti Bush kunnioitti jo sunnuntaina terrori-iskuissa kuolleiden muistoa laskemalla seppeleet paikalle, jossa World Trade Centerin tornit aiemmin seisoivat.

Bush sanoi, ettei hän koskaan unohda päivän antamia opetuksia.

Presidentti ja hänen puolisonsa Laura Bush osallistuivat myös vuosipäivän aattona muistotilaisuuteen omaisiaan hyökkäyksessä menettäneiden kanssa.

- Vannoin, että en koskaan unohda tuon päivän opetuksia, Bush sanoi paikalle olleille toimittajille.

- Jossakin tuolla on vielä vihollinen, joka haluaa aiheuttaa samanlaista vahinkoa.

Lähistölle oli kerääntynyt kymmenittäin mielenosoittajia, jotka vaativat muun muassa sotatoimien lopettamista Irakissa.

USA:n lehdet painottivat
terrorismin vastaisen sodan tärkeyttä

Amerikkalaiset lehdet painottivat tänään syyskuun terrori-iskujen vuosipäivänä terrorismin vastaisen sodan tärkeyttä. Presidentti George W. Bushin hallintoa lehdet syyttivät kuitenkin siitä, ettei se ole löytänyt sotaan kelvollista strategiaa.

Times-lehden mukaan on tuskallisen selvää, että terrorismin vastainen sota on kadottanut suuntansa ja tavoitteensa. Al-Qaida-johtaja Osama bin Laden ja tämän kakkosmies Aiman al-Zawahri ovat yhä vapaalla jalalla, lehti totesi.

New York Times -lehti huomautti, että Irak on nyt kasvualustaa terroristien uudelle sukupolvelle. Afganistanissa on puolestaan lehden mukaan parhaimmillaankin juututtu taistelussa jonnekin puoliväliin, kun Taleban-liike on jälleen voimistunut ja parhaat talousuutiset koskevat suurta oopiumisatoa.

USA Today kutsui Irakin sotaa "valtavaksi munaukseksi" ja arvioi, ettei sodalla ollut tekemistä syyskuun 11. päivän terrori-iskujen kanssa.

(IS-STT-DPA-AFP-Reuters)

Kuvagalleria muistopäivästä

Newyorkilaiset muistavat iskun uhreja (Reuters)
Bush laskee seppeleen WTC-muistopaikalle (CNN)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  4. 4

    Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  7. 7

    Turkin räjähdysten uhrien lukumäärä kasvoi – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Rauhan Nobelin voittaja otti väkevästi kantaa huumeiden vastaiseen sotaan: ”On aika muuttaa strategiaamme”

  10. 10

    Britit varmoja Saaran voitosta – ”Saara on tehnyt täyskäännöksen ja vahvistunut vahvistumistaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  10. 10

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  4. 4

    Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. Näytä lisää