Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

16-vuotias yksinpurjehtija löytyi

Intian valtamerellä on käynnissä iso operaatio 16-vuotiaan yksinpurjehtijan pelastamiseksi.

Nuorimman maailmanympäripurjehtijan titteliä tavoitellut Abby Sunderland oli kadonnut torstaina myrskyssä.

Hänestä saatiin varma havainto vasta perjantaiaamuna, kun etsintälentokone huomasi Sunderlandin veneen noin 3000 kilometrin päässä Australian länsirannikosta.

- Hän on kunnossa, vene on pinnalla ja hän on kyydissä. Radioyhteys on saatu kuntoon. Tämä on mahtava uutinen, tytön isä Laurence Sunderland sanoi.

Sunderlandin veneen masto on poikki ja köli vaurioitunut. Hän oli ennen katoamistaan kertonut kamppailleensa päiväkausia jopa seitsenmetrisessä aallokossa ja rajussa tuulessa.

Ensimmäisenä veneen luokse ehtinee ranskalainen kalastusalus noin vuorokauden kuluessa, ja pelastustöihin osallistuu myös australialaisia ja amerikkalaisia laivoja.

Sunderland oli lähtenyt purjehdukselle kotimaastaan Yhdysvalloista tammikuussa. Hän on viisi kuukautta nuorempi kuin tämänhetkinen ennätyksenhaltija Jessica Watson, mutta ennätys jää nyt haaveeksi.

- Tärkeintä on että hän on elossa ja terve, se on tärkeämpää kuin mitkään ennätykset, Laurence Sunderland sanoi.

Riskialtis reittivalinta

Purjehduksen ammattilaiset olivat moittineet Sunderlandin purjehdusyritystä jo etukäteen erittäin riskialttiiksi. Ihmetystä herättää etenkin matkareitti, joka osui Intian valtamerelle juuri eteläisen pallonpuoliskon myrskyisän talven aikana.

- En ymmärrä, mitä 16-vuotias tekee merellä keskellä talvea. Se on tyhmänrohkeaa, sillä meri ei kunnioita ketään. Emme kaipaa seikkailijoita, jotka asettavat omat pelastajansakin vaaraan, kritisoi yksinpurjehtija Ian Kiernan.

Los Angeles Times -lehden kolumnisti T.J. Simers syytti purjehduksen alla Sunderlandin vanhempia jopa hyväksikäytöstä, kun nämä päästivät tyttärensä vaaralliselle matkalle. Vanhempien mielestä he eivät tehneet mitään väärää.

- Tottakai tragedian mahdollisuus on olemassa, mutta niin on joka ilta kotimatkallakin, äiti Marianne Sunderland sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  3. 3

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  4. 4

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  5. 5

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

  9. 9

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  10. 10

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  3. 3

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  4. 4

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  5. 5

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  6. Näytä lisää