Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Joka viides asuntolaina ylittää asunnon arvon USA:ssa

Yhä useampi asuntolaina Yhdysvalloissa on suurempi kuin sen kohteena olevan asunnon nykyarvo. Kiinteistöyhtiö First Americanin julkaiseman tutkimuksen mukaan osuus nousee entisestään, jos asuntojen hinnat jatkavat laskuaan.

Vuoden lopulla ylisuuria lainoja oli yli 8,3 miljoonaa, 20 prosenttia kaikista. Syyskuussa niitä oli yli 7,6 miljoonaa. Jos asuntojen hinnat laskevat vielä viisi prosenttia, ylisuuria lainoja tulee kaksi miljoonaa lisää.

Tilanne on pahin Kaliforniassa, Floridassa, Nevadassa, Michiganissa ja Arizonassa.Amerikkalaisista noin kaksi kolmannesta asuu omistusasunnossa, ja heistä noin kahdella kolmanneksella on asuntolaina. Maan työttömyyden ennustetaan nousevan tammikuun 7,6 prosentista yli yhdeksään prosenttiin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  2. 2

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  5. 5

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  6. 6

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  7. 7

    MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

  8. 8

    Conan O’Brien mukana Oslon Nobel-tilaisuudessa – ilveili ja otti kännykällään selfien yleisössä

  9. 9

    Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

  10. 10

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  7. 7

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  8. 8

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  9. 9

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  10. 10

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  2. 2

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  5. 5

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  6. Näytä lisää