Heli, Heljä, Helinä

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Georgian oppositio syyttää vaalilautakuntaa äänivarkaaksi

Georgian opposition edustajat tunkeutuivat tiistaina keskusvaalilautakunnan tiloihin maan pääkaupungissa Tbilisissä ja syyttivät lautakuntaa kovin sanoin presidentinvaalien tuloksen vääristelystä.

Lautakunnan mukaan presidentti Mihail Saakashvili voitti lauantaiset vaalit runsaan 52 prosentin äänisaalilla, kun hänen päävastustajansa, oppositiojohtaja Levan Gatshetshiladzen äänimäärä jäi 25 prosenttiin.

- Olet vääristellyt vaalitulosta. Olet varastanut georgialaisilta puoli miljoonaa ääntä, Gatshetshiladze raivosi vaalilautakunnan puheenjohtajalle Levan Tarkhnishvilille ja heilutteli kädessään väitettyjä sotkettuja äänestyslippuja.

Opposition laskujen mukaan Saakashvili sai vain 41 prosenttia äänistä, joten vaaleissa tarvittaisiin toinen kierros. Tarkhnishvilin mukaan syytökset vaalivilpistä ovat täysin perusteettomia ja oppositio on itse syyllistynyt tuloksen vääristelyyn.

Länsimaisten tarkkailijoiden mukaan Georgian vaaleissa ilmeni joitakin puutteita, mutta ne sujuivat pääpiirteissään hyvin, ja tulosta voi pitää tarpeeksi luotettavana.

Euroopan unioni, Nato ja Yhdysvallat onnittelivat maata ensimmäisestä oikeasta vaalikamppailusta sitten Neuvostoliiton hajoamisen vuonna 1991.

Sunnuntaina noin 7 000 ihmistä marssi Tbilisissä vaalien tulosta vastaan. Oppositio on varoittanut uusista mielenosoituksista, mutta vielä tiistaina pakkasen puremilla kaduilla oli rauhallista.

Maanantaina Georgiassa vietettiin juliaanisen kalenterin mukaista joulua.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  2. 2

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  3. 3

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  4. 4

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  5. 5

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  6. 6

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  7. 7

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  8. 8

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  9. 9

    Synttärionnea! Leonore täyttää 3 vuotta – katso suloiset kuvat ilmeikkäästä prinsessasta

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  6. 6

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  7. 7

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  8. 8

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  9. 9

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  10. 10

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  2. 2

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  3. 3

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  4. 4

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  5. 5

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  6. Näytä lisää