Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Burma kiristi pääsyä myrskyn tuhoalueille

Burma kiristi keskiviikkona pääsyä hirmumyrskyn tuhoalueille ja torjui jälleen vetoomukset päästää kansainvälisiä asiantuntijoita maahan. Samaan aikaan rankkasaderintaman ennustettiin saapuvan Burmaan lähipäivinä.

Pahimmalle tuhoalueelle Iravadin suistoon matkalla olleet toimittajat kertoivat lukuisista tiesuluista, joilla heidän etenemisensä estettiin. Myöskään paikallisia ei päästetty alueelle, jos he eivät kyenneet kertomaan niiden ihmisten nimiä ja osoitteita, joiden luona he aikoivat vierailla.

Turisteja kiskottiin julkisista busseista, ja erään poliisiupseerin mukaan matkustuskielto alueella on totaalinen.

- Ulkomaisia turisteja ei päästetä mihinkään Iravadin suistoalueelle, hän sanoi.

Kansainväliset avustusjärjestöt pitivät hätäkokouksen naapurimaassa Thaimaassa. Burma on kieltäytynyt ottamasta vastaan ulkomaisia avustustyöntekijöitä, joita on kerääntynyt Bangkokiin odottamaan viisumeja.

Vuoroaan odottavat edelleen myös Suomen Punaisen Ristin kaksi työntekijää, kertoi SPR:n tiedottaja Mika Jouhki. Heidän viisumihakemuksensa ovat kuitenkin jo työn alla, joten on toivoa, että he pääsisivät siirtymään Burmaan pian.

Sateet vaikeuttaisivat
avustusoperaatiota

Kansainvälistä apuakin pääsee tuhoalueelle edelleen vain pieniä määriä. YK:n pääsihteerin Ban Ki Moonin mukaan on olemassa myös epäilys siitä, että tuo vähäinenkään avustusmäärä ei ohjaudu sitä tarvitseville.

Burma julkaisi keskiviikkona myös uusia uhrilukuja. Valtiollisen radion mukaan myrskyssä sai surmansa runsaat 38 000 ihmistä. Kateissa on edelleen lähes 28 000 ihmistä. YK:n mukaan kuolonuhrien määrä noussee kuitenkin yli 100 000:n ja sitäkin useampi saattaa kuolla, jos apu vielä viivästyy.

YK:n alainen Maailman meteorologinen järjestö WMO ennusti uusia rankkasateita ja kovia tuulia Burmaan. Saderintaman ei kuitenkaan uskota kehittyvän uudeksi trooppiseksi hirmumyrskyksi, kuten vielä aiemmin ennustettiin.

Kansainvälisen Punaisen Ristin mukaan uusien sateiden saapuminen on pahin mahdollinen vaihtoehto. Sateet saattavat ajaa ihmiset etsimään kuivaa maata, mikä puolestaan vaikeuttaisi entisestään avustusoperaatiota.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  2. 2

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  3. 3

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  4. 4

    Kim Jong-namin salamurha: Toinen epäillyistä naisista sai oireita vaarallisesta hermokaasusta

  5. 5

    Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

  6. 6

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  7. 7

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  8. 8

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  9. 9

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  10. 10

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  7. 7

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  2. 2

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  3. 3

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  4. 4

    Kim Jong-namin salamurha: Toinen epäillyistä naisista sai oireita vaarallisesta hermokaasusta

  5. 5

    Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

  6. Näytä lisää