Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Amerikkalaiset ampuivat perhettä Irakissa

Irakilaisperhe oli eilen matkalla Balain kaupungista hautajaisiin Baqubaan. Monet heistä eivät päässeet koskaan perille. Yhdysvaltain sotilaat avasivat tulen minibussia kohti, koska pelkäsivät sen olevan terroristien ajoneuvo.

Tulituksessa kuoli irakilaispoliisin mukaan kolme lasta ja kaksi aikuista. Yhdysvaltain armeija sen sijaan ilmoitti vain kolmen siviilin, kahden aikuisen ja yhden lapsen kuolleen.

Uutistoimisto Reuters näytti pian turman jälkeen uutiskuvaa Baquban ruumishuoneelta. Kuvissa näkyi potkupukuun puettu, pahoin silpoutunut vauva sekä toinen kuollut pikkulapsi. Epätoivoiset sukulaiset suutelivat yhden surmansa saaneen elottomia kasvoja.

- He ovat kaikki lapsia. Lapsemme eivät ole terroristeja! yksi perheenjäsen huusi.

- Katsokaa, miltä lapsemme näyttävät nyt, hän sanoi, kun ruumishuoneen työntekijä kuljetti pikkulapsen ruumiin jäähdytyshuoneeseen.

Toinen Reutersin haastattelema sukulainen oli saanut vertavuotavan haavan päähänsä.

- Tunsimme, kun luodit osuivat autoon joka puolelta, hän kuvaili.

- Päät räjähtivät. Yhdeltä lapselta ammuttiin käsi irti.

Amerikkalaisviranomaiset epäilivät eilen, että jotkut tv-kuvissa näkyneet ruumiit olisivat kuuluneet lähellä tapahtuneessa pommi-iskussa kuolleille.

Uutistoimisto AP:n mukaan tulen avasi amerikkalainen sotilas, jonka tehtävä oli suojella Baqubassa sijaitsevaan tukikohtaan palaavia sotilasajoneuvoja. Amerikkalaisjoukkojen edustaja, majuri Steve Warren sanoi, että sotilas luuli epätasaisesti liikkuvaa minibussia terroristien ajoneuvoksi.

- He ampuivat varoituslaukauksia, mutta ajoneuvo lähestyi edelleen. Ampuja teki ratkaisunsa ja hyökkäsi.

- Tämä oli ikävä ja traaginen onnettomuus. Tällaisia ei tapahtuisi, jos Zarqawi (terroristijohtaja Abu Musab al-Zarqawi ) roskajoukkoineen ei ajelisi ympäriinsä autopommien kanssa, Warren sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  5. 5

    Tutkimus paljastaa raa’an totuuden: Näin venäläisagentit toteuttivat vuosia jatkuneen dopinghuijauksen

  6. 6

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  7. 7

    IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

  8. 8

    Kirjaston kirja palautettiin 120 vuotta myöhässä – näin suuri jättisakko lainaajalle olisi kertynyt

  9. 9

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  9. 9

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  10. 10

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  5. 5

    Tutkimus paljastaa raa’an totuuden: Näin venäläisagentit toteuttivat vuosia jatkuneen dopinghuijauksen

  6. Näytä lisää