Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Mugabe vannoi virkavalan Zimbabwessa

Zimbabwen presidentti Robert Mugabe vannoi virkavalan kuudennelle kaudelleen virkaanastujaisseremoniassa Hararessa sunnuntaina. Vaaliviranomaisten mukaan Mugabe voitti ylivoimaisesti maan presidentinvaalien toisen kierroksen.

Presidentinvaalien perjantaisella toisella kierroksella äänesti viranomaisten mukaan 42 prosenttia äänioikeutetuista. Osuus oli samaa luokkaa kuin äänestysprosentti ensimmäisellä kierroksella. Mugabe sai vaaliviranomaisten mukaan annetuista äänistä yli 85 prosenttia.

Mugabe oli ainoa ehdokas oppositiojohtaja Morgan Tsvangirain vetäydyttyä vaaleista. Vaalilipuissa oli kuitenkin vielä Tsvangirain nimi. Ensimmäisellä kierroksella maaliskuussa Tsvangirai sai virallisen laskennan mukaan 48 prosenttia ja Mugabe 43 prosenttia äänistä.

"Vaalit täysi vitsi"

Mugaben edustajat kertoivat, että myös oppositiojohtaja Tsvangirai oli kutsuttu Mugaben virkaanastujaisseremoniaan. Tsvangirai kieltäytyi, mutta sanoi kuitenkin olevansa valmis Afrikan unionin välityksellä käytäviin keskusteluihin Mugaben hallituksen kanssa.

Tsvangirain MDC-puolue nimitti vaaleja "vuoden vitsiksi". Myös muissa Afrikan maissa äänenpainot Mugabea vastaan ovat jyrkkenemässä. Kenian pääministeri Raila Odinga, entinen oppositiojohtaja, sanoi, että Zimbabwen kriisin ratkaisemiseksi tarvitaan Afrikan unionin rauhanturvajoukkoja.

Afrikan maat ovat yleensä olleet vaitonaisia Zimbabwen vaalikriisistä. Lännessä sen sijaan Zimbabwen vaaleja on sanottu niin huijaukseksi kuin farssiksikin.

Afrikkalaiset tarkkailijat vaativat uutta vaalia

Afrikan maista saapuneet vaalitarkkailijat sanoivat vaaleihin sisältyneen niin paljon rikkeitä, että ne olisi järjestettävä uudelleen. Afrikkalaiset tarkkailijat olivat yksi harvoista ryhmistä, jotka oli päästetty seuraamaan vaaleja.

- Nämä vaalit eivät olleet vapaat tai rehellisetkään, sanoi tarkkailijaryhmän johtaja Marwick Khumalo.

Mugaben on kerrottu matkustavan maanantaina Egyptiin Sharm el Sheikhiin, missä pidetään Afrikan unionin huippukokous.

84-vuotias Mugabe on hallinnut maata sen itsenäistyttyä Britannian alaisuudesta 1980.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  2. 2

    Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  5. 5

    Suomi kiinni MM-finaalipaikassa!

  6. 6

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  7. 7

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  8. 8

    Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

  9. 9

    Tältä näyttää sisältä espoolainen metroasema, jonne ei tule yhtään metrojunaa eikä matkustajaa – katso video

  10. 10

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  5. 5

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  6. 6

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  9. 9

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  10. 10

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  2. 2

    Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  5. 5

    Suomi kiinni MM-finaalipaikassa!

  6. Näytä lisää