Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Serbia ja Montenegron euroviisukriisistä 0 pistettä!

Serbian ja Montenegron kitkerä viisutaistelu tämän kuun puolivälissä käänsi uuden lehden Eurovision laulukilpailun historiassa. Näennäisesti valtioliitossa olevat serbit ja montenegrolaiset eivät missään vaiheessa päässeet sopuun siitä, kumman edustaja lähtee loppukilpailuun Ateenaan.

Kiistely maan viisuedustajasta repi ilmiriidan ennestäänkin eripuraiseen liittovaltioon ja johti lopulta siihen, että Serbian ja Montenegron paikan kilpailussa saakin Kroatia.

Voiton edellisenäkin vuonna napannut montenegrolainen No Name -yhtye sai täydet pisteet omilta tuomareiltaan ja muutaman pisteen serbituomareiltakin 11. maaliskuuta Sava Centarissa, Belgradissa pidetyssä kansallisessa loppukilpailussa. Serbialaiselle Flamingosille Montenegron tuomarinelikko ei yllättäen antanut yhtään pistettä, ja tämä raivostutti serbit.

IS tapasi Flamingos-duon toisen osapuolen Belgradissa.

Ognjen Amidjicin mielestä montenegrolaisten tuomareiden selvä kotiin päin veto oli hävettävää.

- Jos olisin No Namen jäsen, pyytäisin anteeksi oman maani tuomareiden puolesta.

Serbit vaativat äänestystä uusittavaksi, ja vielä viime viikolla se näyttikin todennäköiseltä. Montenegro ei kuitenkaan lopulta suostunut uusintaan ja koko maa jää nyt vaille edustusta.

Euroviisut olisivat olleet EU:hun pyrkivälle Serbialle todella tärkeä näytön paikka - muutenkin kuin musiikillisesti.

- Sillä tavalla me olemme kiinni Euroopassa edes jotenkin, Amidjic sanoi.

Serbia ja Montenegro voi nyt saada sakkojen lisäksi kolmen vuoden karenssin Euroviisuihin. Amidjic on kuitenkin toiveikas.

- Se selviää vasta huhtikuun lopussa, kun Eurovisio sanoo asiasta viimeisen sanansa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Olet maailmanluokan artisti”

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

  5. 5

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  8. 8

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  9. 9

    Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

  10. 10

    Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  7. 7

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Olet maailmanluokan artisti”

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

  5. 5

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  6. Näytä lisää