Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Sieppaajat tarjoutuivat vaihtamaan brittitytön hänen isäänsä

Kolmivuotias brittityttö Margaret Hill siepattiin torstaina Nigeriassa koulumatkalla maan öljyrikkaan eteläosan Port Harcourtin kaupungissa. Sieppaajat ovat tarjoutuneet vaihtamaan tytön hänen isäänsä.

Sieppaajat ottivat yhteyttä tytön vanhempiin aikaisin perjantaiaamuna uhaten tappaa hänet. Tyttö luvattiin säästää kamalalta kohtalolta, mikäli hänen isänsä ottaisi kaapatun paikan.

Sieppaajat kertoivat kauhistuneelle äidille myös, että tyttö saa syödäkseen vain vettä ja leipää.

- Sain puhua hetken Margaretin kanssa, äiti Oluchi Hill kertoi BBC:lle antamassaan haastattelussa. Hän kertoi tytön itkeneen puhelimen toisessa päässä.

Sieppaajat eivät ole vielä esittäneet vanhemmille lunnasvaatimuksia. He olivat kuitenkin ehdottaneet tapaamista Bayelsan maakunnassa, mutta vanhemmat tai poliisi eivät tiedä ehdotetun kaupungin sijaintia.

Tytön äiti on brittiläissyntyinen Nigerian kansalainen ja isä britti.

Britannian ulkoministeriö kertoi, ettei kidnappaajien henkilöllisyydestä ole tietoa. lkomaalaisten öljytyöntekijöiden sieppaaminen on Nigeriassa arkipäivää, mutta tämä on ensimmäinen tapaus, jossa siepattu on ulkomaalainen. Viime aikoina rikollisjengit ovat keskittyneet työntekijöiden lasten sieppaamiseen.

Useimmat rosvojoukkioiden käsiin joutuneista palautetaan vahingoittumattomina lunnaita vastaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  2. 2

    Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

  5. 5

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  6. 6

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  7. 7

    Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

  8. 8

    Norjalainen arkkitehti löysi uudelleen 50 kadonnutta maata

  9. 9

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  10. 10

    Miestä epäillään naisen taposta Enontekiöllä – Epäiltyä etsittiin helikopterilla maastosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  10. 10

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  2. 2

    Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

  5. 5

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  6. Näytä lisää