Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Clinton hyökkää Obamaa vastaan huumemenneisyydellä

Hillary Clintonin joukot käyttävät uutta vaaliasetta Barack Obamaa vastaan. Vuonna 1995 julkaisemassaan kirjassa Obama kertoo olleensa huumekoukussa.

Loanheiton aloitti Clintonin näkyvä tukija Bob Johnson Etelä-Carolinan esivaalin alla. Osavaltiossa merkittävä määrä äänistä muodostuu mustasta väestöstä.

- Bill ja Hillary Clinton ovat pitäneet mustien oikeuksista huolta jo silloin, kun Barack Obama teki sitä, mistä kirjassaan kertoo, Johnson laukoi vaalitilaisuudessa presbyteerisessä kirkossa.

Hiljattain uudelleen painetussa omaelämäkerrassaan Dreams of My Father Obama kirjoittaa, että yhdessä elämänvaiheessaan hänestä oli vähällä tulla narkomaani.

Ei pahoitteluja

Joulukuussa Clinton pyysi Obamalta henkilökohtaisesti anteeksi, kun hänen tukijansa oli nostanut miehen huumemenneisyyden keskusteluun. Tällä kertaa Clinton on vaiennut.

Johnson antoi myöhemmin lausunnon, ettei viitannut puheillaan huumeisiin, vaan Obaman silloiseen työpaikkaan.

Myös Obama on alkanut aggressiivisemmin suunnata puheitaan Clintonia vastaan. Hän syyttää naisehdokasta valehtelusta: Clinton on puhunut Obaman äänestäneen Irakin sodan puolesta.

- Clinton aloitti kampanjansa sanoen, että haluaa tehdä historiaa. Hän onkin käyttänyt aikaansa sen uudelleenkirjoittamiseen, Obama näpäytti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  3. 3

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  4. 4

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. 6

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  7. 7

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  8. 8

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  9. 9

    Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

  10. 10

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  6. 6

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  7. 7

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  10. 10

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  3. 3

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  4. 4

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. Näytä lisää