Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Putin poseerasi paidatta

Venäjän presidentti Vladimir Putin jatkaa esiintymisiä miehekkäiden harrastusten parissa.

Toissa päivänä Putin esitteli treenattua yläkroppaansa valokuvaajille kalastellessaan paidatta Jeniseijoella Siperiassa.

Metsästyshousuissa ja varsikengissä erämaassa esiintynyt 54-vuotias presidentti muistutti toimintasankaria - mielikuva, joka retkelle mukaan kutsutuille toimittajille ja kuvaajille haluttiin varmasti antaakin.

Aiemmin Putin on korostanut toiminnallisuuttaan esiintymällä muun muassa judopuvussa sekä ampumaradalla pistooli kourassa. Putinilla on judossa musta vyö.

Kalastusreissulla Putinin seurana oli Monacon ruhtinas Albert II, jota Putin halusi kiittää tuesta vuoden 2014 talviolympialaisten saamisessa Venäjän Sotshiin. Entisenä talviurheilijanakin tunnettu ruhtinas kuuluu olympiakomiteaan.

Ruhtinas ja presidentti veneilivät Venäjän pisimpiin jokiin kuuluvaa Jeniseitä noin 50 kilometriä, ja ainakin kahdesti vene karahti kiville.

Onneksi mukana olleet turvamiehet ja avustajat tuuppivat veneen matkaan.

Kalastelun lisäksi Putin vei vieraansa mongolialaiseen perinnetelttaan sekä tutustumaan uiguurien muinaisen linnan raunioihin.

Putinin ja Albertin tapaaminen ei ollut pelkkää karua ulkoilmaelämää, sillä sunnuntaina kaksikko käyskenteli ylellisessä Pietarhovin tsaarinaikaisessa kesäpalatsissa.

- Pietarissa on aina ilo käydä, mutta tämä kerta on erityinen, sillä te olette oppaanani, ruhtinas kiitteli Putinia.

- Ei ole sattumaa, että tapaamme täällä. Tsaari Nikolai II vastaanotti isoisoisänne täällä, Putin totesi.

  • venajavaalit

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritiellä suuri liikenneonnettomuus – mukana useita ajoneuvoja, tie poikki

  2. 2

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  3. 3

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  4. 4

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. 6

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  7. 7

    Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

  8. 8

    Äiti nukkui 18-vuotiaan poikansa kanssa lusikassa ja netti kohahti – asiantuntija näkee asiassa ihan toisen ongelman

  9. 9

    Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

  10. 10

    Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  6. 6

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  7. 7

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  8. 8

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  9. 9

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  10. 10

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritiellä suuri liikenneonnettomuus – mukana useita ajoneuvoja, tie poikki

  2. 2

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  3. 3

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  4. 4

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. Näytä lisää