Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Gore: En lähde presidenttikilpaan

Ilmastonmuutosguru Al Gore ilmoitti tänään, ettei hän aio lähteä mukaan Yhdysvaltain presidenttikilpaan Nobelin rauhanpalkinnon tuomasta uudesta nosteesta huolimatta.

- Minulla ei ole mitään suunnitelmia lähteä ehdokkaaksi uudelleen. En todellakaan näe tätä lainkaan siinä yhteydessä, Gore sanoi Norjan yleisradioyhtiön NRK:n lähettämässä haastattelussa.

Gore kommentoi mahdollisia presidenttihaaveitaan ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun hänen Nobelistaan tiedotettiin viime perjantaina.

- Minä olen nyt mukana aivan toisenlaisessa kampanjassa, ja se on maailmanlaajuinen. Kampanjoin sen puolesta, että ihmiset muuttaisivat ajattelutapaansa ilmastokriisin suhteen.

Nobel-tiedon tultua Goren kannattajat Yhdysvalloissa ovat suorastaan villiintyneet.

Esimerkiksi draftgore.com-sivustolle on tullut perjantain jälkeen 70 000 uutta nimeä. Kaikkineen kannattajayhdistys on saanut liikkeelle jo 200 000 amerikkalaista, jotka yrittävät suostutella ex-varapresidentin lähtemään ehdolle vuoden 2008 vaaleihin.

Vuonna 2000 Gore hävisi presidentinvaalit ääntenlaskusotkun jälkeen George W. Bushille.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  4. 4

    Kova paljastus supertähdistä: Ronaldo piilottanut kymmeniä miljoonia veroparatiisiin

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. 6

    Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

  7. 7

    Visailu: Näihin kysymyksiin kilpailijat kompastuivat Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – testaa, kuinka monta vastausta sinä tiedät!

  8. 8

    Presidentti Niinistö vastasi kansalaisten kysymyksiin Ylellä: ”Ei ihmistä ole luotu yksineläjäksi”

  9. 9

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  10. 10

    Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  7. 7

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  10. 10

    Testaa, miten sinkku olet!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  4. 4

    Kova paljastus supertähdistä: Ronaldo piilottanut kymmeniä miljoonia veroparatiisiin

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. Näytä lisää