Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

"Kuoleman juna" vaati uuden uhrin - huomattiin verijäljistä pääteasemalla

Pietarin ja Moskovan välillä liikennöivä huippunopea Sapsan-juna ruhjoi kuoliaaksi naisen, mutta junan kuljettaja ei edes huomannaut tapahtunutta ennen kuin Moskovassa.

Tuolloin paljastui, että junan keulaosa oli vaurioitunut törmäyksessä ja siinä oli yhä verijälkiä. Juna oli törmännyt radanvarrella olleeseen naiseen Moskovan lähistöllä varhain torstaiaamuna.

Viranomaisten mukaan nainen oli itse syyllinen tapahtuneeseen, sillä hän oli ylittämässä rataa kohdasta, joka "ei ollut varustettu sitä varten". Uutistoimisto Interfaxin mukaan naisen henkilöllisyyden selvittäminen vaatii vielä tarkempia tutkimuksia.

Junalla nyt jo
useita uhreja

Viime joulukuusta asti liikennöineen luotijunan alle on jäänyt jo useita ihmisiä, mutta virallisia tilastoja ei tiedä kukaan. Radanvarren asukkaat puhuvat epävirallisesti jopa useista kymmenistä kuolleista ja nimittelevät Sapsania jo kuoleman junaksi.

Huhtikuussa Sapsanin alle jäi Pietarin lähistöllä 15-vuotias Aleksei Bogdanov. Torstaina hänen vanhempansa ilmoittivat, että he aikovat vaatia Venäjän rautateiltä miljoonan euron korvauksia poikansa hengen riistämisestä.

Muutama päivä sitten Sapsan joutui jälleen huligaanien kohteeksi, kun nuorukainen heitteli sitä kivillä. Puoli vuotta liikennöinyttä junaa on vandalisoitu jo viisikymmentä kertaa heittelemällä muun muassa jäätä, kiviä ja jopa tomaatteja sitä kohti.

250 kilometrin
tuntivauhtia

Syitä ihmisten tyytymättämyyteen on kaksi.

Luotijunan tieltä on peruttu useita paikallisjunia, joten Pietarin ja Moskovan lähistöllä asuvien ihmisten on entistä vaikeampi päästä töihin. Lisäksi ihmiset protestoivat sitä, että viranomaiset eivät ole tehneet mitään radanvarren turvallisuuden parantamiseksi.

Jopa 250 kilometrin tuntivauhdilla liikkuvaa junaa on vaikea huomata, sillä se tulee kohti liki äänettömästi.

Monista radanvarren asutuskeskuksista puuttuvat kunnon yli- ja alikulkukäytävät, minkä vuoksi ihmiset joutuvat ylittämään raiteet paikoista, joissa ei ole minkäänlaisia turva- tai hälytysjärjestelmiä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  4. 4

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  5. 5

    F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

  9. 9

    Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

  10. 10

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  8. 8

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”He olivat ihan tavallisessa illanvietossa”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  4. 4

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  5. 5

    F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

  6. Näytä lisää